– Jos some olisi ollut Sinebrychoffien aikaan olemassa, ehkäpä he olisivat voineet jakaa ilonsa jostakin erityisen onnistuneesta afääristä taidehuutokaupassa tai muuten onnistuneesta hankinnasta. He hankkivat runsaasti taidetta ja antiikkia Tukholman Bukowskilta, museonjohtaja Kirsi Eskelinen Sinebrychoffin museosta tuumaa.
Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Fanny Sinebrychoff lahjoitti taidekokoelman Suomen valtiolle.
Pyöreitä vuosia Sinebrychoffin museo juhlistaa julkaisemalla museonjohtaja Eskelisen ja Salla Heinon toimittaman ”Koti Bulevardilla. Keräilijät Paul ja Fanny Sinebrychoff” -juhlakirjan. Kirjan asiantuntija-artikkelit avaavat Sinebrychoffin pariskunnan keräilyharrastusta ja taidekokoelmaa uusista ja tuoreista näkökulmista.
Eskelinen kertoo pariskunnan matkustaneen paljon Ruotsiin ja muualle Eurooppaan, mikä avasi mahdollisuuksia tutustua taiteeseen.
– Fanny ja Paul Sinebrychoff jakoivat intohimon taiteeseen ja keräilyyn, mutta myös sisustamiseen. He olivat perillä aikansa sisustustrendeistä, kuten Kari-Paavo Kokki artikkelissaan kirjoittaa. Tukholmassa järjestettiin muun muassa kustavilaista tyylisuuntausta esittelevä laaja näyttely 1891. Vaikka Paulilta on säilynyt laajasti kirjeenvaihtoa koskien yksittäisten teosten hankintaa, ei ole säilynyt kirjeitä tai muutakaan arkistomateriaalia, mikä valottaisi sitä, mistä heidän erityinen kiinnostuksensa taiteeseen syntyi. Ehkä kipinä syttyi noilla matkoilla, Eskelinen pohtii.
Paul Sinebrychoffin ja tämän vaimon Fanny Sinebrychoffin taidekokoelma kotimuseointeriööreineen on ainutlaatuinen vanhan eurooppalaisen taiteen kokoelma. Kun kokoelmat lahjoitettiin Suomen valtiolle 21. tammikuuta vuonna 1921, ne sisälsivät yli 900 teosta. Maalausten lisäksi lahjoitukseen kuului pariskunnan kauniin huoneiston antiikkihuonekalut, posliinit ja esineistö.
Samana vuonna marraskuun 27. päivänä kotimuseo avattiin ensimmäistä kertaa yleisölle. Lahjoittajan toiveen mukaisesti kokoelma oli avoinna kaikelle kansalle.
Saleissa esiteltiin viehättäviä, esineiden täyttämiä tyyli-interiöörejä, jotka olivat suurin piirtein Fanny Sinebrychoffin jättämässä asussa. Museoon pääsi aluksi vain 35 kävijää kerrallaan huopatohveleissa.
Sinebrychoffin taidemuseon ystäväyhdistys on lahjoittanut museolle 22 teosta. Lahjoituskokoelma on nyt esillä lähes kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa.
Viimeisimpiin lahjoituksiin kuuluvat Hollannin kultakauden mestarin Anthonie Palamedeszin (1601−1673) maalaus Sotilaita vartiotuvassa ja Joseph Vivienin (1657−1735) pastellimuotokuva Nainen Minervan asussa. Teokset ovat esillä museon toisessa kerroksessa 27. helmikuuta asti.
Lisäksi museon kokoelmanäyttely on uusittu. Esillä on harvoin nähtyjä teoksia museon kokoelmista. Myös museon rakastetuimmat teokset ovat saaneet uudet paikkansa näyttelysaleissa, samoin museon viimeisimmät taidehankinnat.
Keväällä 2021 Sinebrychoffin taidemuseon kokoelma täydentyi italialaisen Salvator Rosan (1615–1673) ja hollantilaisen Abraham Bloemaertin (1564–1651) teoksilla.