Kalliossa sijaitsevan tornihuvilan kohtalo on auki – seurakuntayhtymä aikoo luopua useista kiinteistöistään

Rakennus: Seurakuntayhtymä luopuu useista kiinteistöistään. Yli satavuotias huvilaharvinaisuus Kalliossa on myös listalla.

Toisen Linjan ja Castréninkadun kulmassa on harvinaisuus: koristeellinen puuhuvila, keskellä kivistä Kalliota.

Vuonna 1896 valmistuneen arvotalon tulevaisuus on epäselvä.

Rakennuksen omistaa Helsingin seurakuntayhtymä. Vuodesta 2020 rakennuksessa on toiminut kantakaupungin seurakuntien yhteinen Nuorten Talo.

Nyt rakennus on päätynyt useiden muiden kiinteistöjen ohella talousahdingossa olevan seurakuntayhtymän ”luovuttavien rakennusten listalle”.

Seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Osmo Rasimus kertoi Helsingin Uutisten jutussa (HU 10.11), että luopuminen voi tarkoittaa joko rakennuksen ”myyntiä, purkua tai tilojen kehittämistä niin, että tila jäisi yhtymän omistukseen, mutta se vuokrattaisiin ulkopuoliselle toimijalle”.

Lopullisia päätöksiä luovuttavista kiinteistöistä ei ole vielä tehty.

Niin sanotun tornihuvilan on suunnitellut arkkitehti Gustaf Lodenius.

Kaupungin tietojen mukaan huvilan olisi alun perin rakennuttanut venäläinen upseeri.

Nuorten talon toiminnanjohtajan Laura Huovisen selvittelyjen mukaan rakennus on palvellut 1900-luvun alussa samassa korttelissa sijainneen sokeainkoulun yhteydessä kansakouluna, koulun johtajan virka-asuntona sekä kotitalousopetustilana (HU 10.1.2020).

Huovisen tietojen mukaan rakennus olisi siirtynyt vuonna 1908 rakennusmestari M. Sundqvistin yksityisomistukseen.

Talossa on asunut myös VR:n pääjohtaja Harald Roos. Valtion omistuksesta rakennus on siirtynyt kaupungille.

Seurakuntayhtymä taas osti rakennuksen vuonna 1997 erityisnuorisotyön toimitilaksi. Sitä ennen seurakuntayhtymä oli ollut tilassa vuokralaisena parinkymmenen vuoden ajan.

Talon julkisivua on peruskorjattu vuonna 2019 ja sen sisätiloissa on tehty pintaremonttia.

Lue vielä:

Kallion kirkon torni halutaan avata yleisölle – Kuvat: Näin mahtavat maisemat sieltä näkyvät

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut