Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suositun koulun musiikkiluokka toteutti harvinaisen projektin – oppilaiden käsissä syntyi kirja ja 11 kappaletta

Opetus: Kaisaniemen ala-asteen vitoset saivat päätökseen vaativan kirja- ja musaprojektin. Tuotolla rahoitetaan ensi syksyn leirikoulu. Koulun musaluokille tulee oppilaita ympäri Helsinkiä.

Kaisaniemen ala-asteen 5C-musiikkiluokanopettaja Saga Olsson pitää kädessään kirkkaan oranssia kirjaa. Kirja ei ole mikä tahansa oppikirja, vaan se on oppilaiden itsensä tekemä.

Kyseessä on jo pitkään jatkunut koulun traditio, että koulun vitosta käyvät musaluokkalaiset tekevät kouluvuoden aikana itse levyn, mutta uutta on se, että äänitteen kanssa samaan aikaan julkaistiin myös kirja, jossa kirjan tekstit, kuvat, laulujen sävelet ja sanoitukset sekä musiikin esittäminen äänitteelle ovat syntyneet lasten omissa käsissä. Kirja noudattaa positiivisen pedagogiikan ajattelutapaa.

– Projekti alkoi jo nelosluokalla, jolloin oppilaat sävelsivät ja sanoittivat kappaleet. Minä tulin mukaan viime vuoden maaliskuussa. Silloin ryhdyimme tekemään kirjaan kuvituksia yhdessä vanhempien vetämissä työpajoissa, toteaa Olsson, joka tuli sijaistamaan opettaja Niina Niemeä.

Tosi tärkeä vahvuus! -kirjassa on 11 kappaletta, joita ryhdyttiin syksyllä treenaamaan äänityskuntoon. Sovitukset tehtiin niin ikään yhdessä projektissa mukana olleen muutaman oppilaan vanhemman kanssa.

– Lokakuussa menimme Harjun studiolle äänittämään kappaleet, muistelee Olsson, joka sanoo olevansa valtavan ylpeä oppilaidensa lahjakkuuksista ja sinnikkyydestä äänitteen ja kirjan kanssa. Myös vanhemmilla oli iso rooli.

– Tämä ei olisi onnistunut ilman huoltajia. Kaikilla mukana olleilla on ollut paljon vahvuuksia.

Musaluokalla kun ollaan, jokainen luokan 26 oppilaasta soittaa äänitteellä 3–7:ää soitinta. Kappaleet voi kuunnella kirjassa olevan QR- eli ruutukoodin välityksellä.

Tarinoiden sekä kappaleiden teemaksi valittiin erilaiset vahvuudet.

Kaisaniemen ala-asteen musaluokille oppilaita tulee ympäri Helsinkiä. Oppilaat ovat olleet innolla mukana projektissa.

– Tunnen itseni todella ylpeäksi, että olen ollut mukana tekemässä tätä, sanoo Greta Röning, 11.

– Kiva että saimme tämän valmiiksi, sanoo Robin Ramstad, 11.

Myös Kaisa Nieminen, 11, on ylpeä lopputuloksesta.

– Tekeminen oli todella kivaa, vaikka välillä tuntuikin, että siihen meni paljon aikaa.

Kira Jacobsson, 11, puolestaan pohtii biisien tekemistä.

– Ensiksi piti valita vahvuus. Siitä se tekeminen sitten lähti.

Oppilaat jaettiin kappaleiden tekemistä varten muutaman hengen ryhmiin. Jacobssonin ryhmä valitsi vahvuudeksi huumorintajun, koska kokivat, että se on yksi tärkeä vahvuus. Pauli Halonen, 11, innostuu pohtimaan asiaa syvällisemmin ja painottaa, että kaikki vahvuudet ovat tärkeitä.

– Huumorintajukin on tärkeä, mutta jos esimerkiksi sosiaalinen älykkyys puuttuu, niin mitä sillä sitten tekee? Kaikki vahvuudet pitää olla jollain tavalla balanssissa.  

Sanoittamisen lisäksi Halonen myös sävelsi ja teki tuotantoa kappaleeseen Luovuus.

Kirja maksaa 20 euroa. Siitä saadut rahat aiotaan käyttää ensi syksyn leirikouluun. Sen kohdetta ei ole vielä päätetty.