Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lippuhallin ravintolan avaus viivästyy Rautatieasemalla – asiakaspaikkoja tulossa yli 500, työvoimaa rekrytoidaan yhä

Italialaisravintola Olivian avajaisia päästään viettämään maaliskuun lopussa remontin viivästymisen takia. Alun perin ravintolan piti avautua tammikuussa. Rautatieaseman vanhaa lippuhallia on nyt remontoitu vuoden ajan.

– Kun lähdetään muuttamaan mitä tahansa tilaa ravintolaksi, remontti on aina mittava ja siinä tulee viivästyksiä. Tilaan on rakennettu muun muassa suuri ravintolakeittiö ihan alusta asti sähköineen ja vesipisteineen, ja salista on tehty uloskäynti terassille ikkuna-aukon kautta, Olivia Restaurantsin maajohtaja Juha Räsänen kertoo tiedotteessa.

Tila on kunnostettu alkuperäistä kunnioittaen ja Olivian sisustus on valittu huolella tilan tunnelmaan sopivaksi. Tällä hetkellä keittiöön asennetaan laitteita ja ravintolasalin kalustaminen on käynnissä.

Olivia-ketjulla on ravintoloita Norjassa ja Ruotsissa.

Italiasta on tuotu kaksi metriä korkea ja kaksi metriä leveä kaasulla toimiva pizzauuni, jossa voi paistaa pyörivän sisäosan ansiosta jopa 12 pizzaa kerralla.

– Asiakkaat pääsevät näkemään ja aistimaan aitoa italialaista tunnelmaa, kun pizzakokit paistavat pizzoja ravintolasalin puolella, Räsänen kertoo.

Myös VR on tehnyt rautatieasemalla kunnostustöitä. Rakennuksen ilmanvaihto on modernisoitu ja talotekniikka on siirretty kellarista katolle.

Lippuhallina aiemmin toiminut tila palautetaan remontissa takaisin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, ravintolaksi. 1950-luvun lopulle saakka tila palveli toisen- ja kolmannen luokan lipun ostaneiden odotus- ja ravintolasalina.

Oliviaan tulee 320 asiakaspaikkaa ja Kaivokadun puolelle rakennettavalle terassille 250 asiakaspaikkaa lisää.

Olivia Central Stationin jälkeen avataan keväällä Olivia Kluuvi Kluuvikadulle Yliopistonkadun ja Aleksanterinkadun kulmaan.

Central Station tutustuttaa milanolaiseen makumaailmaan ja Olivia Kluuvissa on tarjolla roomalaisia klassikkoruokia.

Esimakua saa rautatieasemalle joulukuussa avatusta take away -kahvilasta Prontosta, jossa on tarjolla muun muassa pizza al tagliota.

Olivia etsii palkkalistoilleen ravintola-alan ammattilaisia. Töitä on tarjolla niin salin kuin kettiönkin puolella esimerkiksi vuoropäälliköille, kokeille, tarjoilijoille ja baarimestareille.

– Oliviassa on hienot mahdollisuudet edetä, sillä emme pelkää valita nuoria johtotehtäviin. Monet esimiehemme ovat edenneet urallaan tarjoilijan tai kokin tehtävistä johtoportaaseen. Tästä on esimerkkinä toimitusjohtajamme Fredrik Remmen, joka aloitti uransa ravintolan puolelta.