Historia: Kilpailuja järjestettiin Helsingissä vuosikymmeniä Munkkiniemenrannan läheisyydessä Laajalahdella.
Tuhansien ihmisten yleisö. Kymmeniä ja taas kymmeniä autoja. Rateissa Suomen suurimmat rallinimet.
Nykyisin tätä kaikkea on hankala kuvitella rauhalliseen Laajalahteen Munkkiniemenrannan lähettyville. Vuosikymmeniä sitten tilanne oli kuitenkin toinen.
Jäällä pidettiin 1920-luvulta aina 1960-luvulle asti suosittuja jääratakilpailuja. Oli aivan tavallista, että Suomen kilpa-autoilun kärkinimet viilettivät jäällä.
– Laajalahden kilpailuilla on tärkeä rooli suomalaisen autourheilun historiassa, kertoo Urheilumuseon tietopalvelukoordinaattori Matti Hintikka.
Ensimmäiset kilpailut Laajalahden jääradalla toteutettiin helmikuun lopulla 1927 – lähes tarkalleen 95 vuotta sitten. Järjestäjänä toimi Suomen Automobiili Klubi.
Ensimmäisessä kilpailussa paikalla oli sen ajan ennätysyleisö: tuhansia ihmisiä. Kilpailtavia matkoja oli kilometristä aina 20 kilometriin asti.
Ensimmäisten jääradan kilpailujen kilometrin matkan voitti Fred Geitel. Hänen keskinopeutensa oli jopa 130 kilometriä tunnissa.
– Hänellä oli amerikkalaisvalmisteinen, itse rakennettu ja lennokas kilpa-auto, Hintikka avaa.
Ensimmäisinä vuosinaan jääradan kilpailut olivat Helsingin ja Suomen ykköskilpailu ennen kuin Eläintarhan ajot perustettiin vuonna 1932.
Laajalahdella kyse ei tosin ollut mistään tietystä kilpailusta. Eri kilpailuja oli useampia.
Jääradan kilpailujen kultapäivät osuivat 1950- ja 1960-lukujen vaihteeseen.
Esimerkiksi maaliskuussa 1957 jääradalla saapui 4 000–5 000 katsojaa. Paikalla oli yli 50 kuljettajaa ja yli kymmenen lähtöä eri luokissa. Kuskien joukossa oli sellaisia suuria nimiä kuin Curt Lincoln ja SPJ Keinänen.
– Etenkin Lincoln oli Eläintarhan ajojen legendaarisimpia nimiä, Hintikka kertoo.
Sama jatkui 1960-luvulla. Jääradalla ajoi esimerkiksi tuleva Monte Carlon rallin voittaja Timo Mäkinen ja rallin EM-sarjan tittelin vienyt Rauno Aaltonen.
Lajin suosion kasvu perustui Hintikan mukaan varallisuuden kasvuun. Autojen määrä ja samalla kiinnostus auto-urheiluun lisääntyivät.
– Jääradalla oli lisäksi helppo ajaa vakiokalustolla toisin kuin rallissa, missä autoon tarvitsi esimerkiksi iskunvaimentimet, Hintikka arvioi.
Kultapäivät muistaa myös Matti Murtomaa, 77. Hän oli paikan päällä katsomassa kisoja 1960-luvulla.
– Siellä oli varsin mukavaa, mutta yleensä vain poskettoman kylmä, Murtomaa nauraa.
– Kilpailut olivat ihan sellaisia leppoisia ja jänniä. Ei siellä tapahtunut mitään ihmeellistä. Joku auto saattoi ajaa lumivallin vierestä katolleen, mutta katsojat auttoivat sen pystyyn ja sitten jatkettiin.
Murtomaa sai itse ajokortin myös 1960-luvun alussa. Vaikka hän ei jääradalla kilpaillutkaan, niin hän ajeli siellä vapaa-ajallaan ystäviensä kanssa. Alla oli Austin Mini-Cooper.
– Itselläni oli tosin varaa vain kahteen nastarenkaaseen, Murtomaa heittää.
Kokeilun kautta selvisi, että nastarenkaita kannatti pitää edessä.
Jääradan kilpailut kuihtuivat 1960-luvun ja 1970-luvun vaihteessa. Taustalla vaikutti lämpimien talvien takia heikentynyt jään kunto. Se ei enää kantanut autoja. Lisäksi vuoden 1973 öljykriisin aikaan Suomessa kiellettiin kilpa-autoilu kokonaan.
Eläintarhan ajot olivat päättyneet jo kymmenen vuotta aikaisemmin traagiseen onnettomuuteen.
Jäärataa käytettiin liukkaalla ajamisen harjoitteluun vielä 1970-luvun lopulla. Viimeisinä vuosina luonnonsuojelijat ryhtyivät esittämään asiasta kuitenkin vastalauseita.
Luonnonsuojelijoiden argumentit olivat varsin tärkeitä. Hintikan mukaan vanhoista autoista saattoi tippua esimerkiksi öljyä.
Myös Murtomaa muistaa, että vuosikymmeniä sitten jäät olivat lujempia.
– Ne tietysti mitattiinkin silloin. Toista se oli kuin nykyisin, hän sanoo.