Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjä suljettava Euroviisuista, vetoaa Yle – Näin käy lauantaina valittavalle Suomen edustajalle, jos Venäjä on mukana

Yle vetoaa Euroopan yleisradiounioniin, jotta Venäjä suljetaan kokonaan pois Euroviisuista. Ne järjestetään tänä vuonna toukokuussa Italian Torinossa, kertoo Yle tiedotteessaan.

Yle ei tule lähettämään osallistujaa kevään Euroviisuihin, jos Venäjä on kilpailussa mukana.

Tiedotteessa kerrotaan, että Yle on ollut tänään 25. helmikuuta yhteydessä kilpailun järjestämisestä vastaavaan Euroopan yleisradiounioniin (EBU). Yle on vedonnut, että EBU sulkisi Venäjän pois kilpailusta Ukrainaan hyökkäämisen takia.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vastoin kaikkia niitä arvoja, joita Yle ja muut eurooppalaiset yleisradioyhtiöt edustavat. Yle puolustaa aina länsimaista demokratiaa, oikeusvaltion perusperiaatteita, sananvapautta ja ihmisarvoa. Yle ei voi olla mukana tapahtumassa, jossa räikeästi näitä arvoja vastaan hyökännyt Venäjä voi käyttää yhtä Euroopan tunnetuinta brändiä oman etunsa ajamiseen. Toivon, että EBU toimii tässä arvojensa mukaisesti, sanoo tiedotteessa Ylen Luovat sisällöt ja media -yksikön johtaja Ville Vilén.

Suomen tämän vuoden edustaja Euroviisuihin valitaan huomenna lauantaina 26. helmikuuta Turussa järjestettävässä Uuden Musiikin Kilpailun (UMK) finaalissa. Suora lähetys finaalista nähdään Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 21.

– Meillä on tänäkin vuonna finaalissa upeita biisejä ja artisteja. Uskon ja toivon, että yksi heistä saa mahdollisuuden esiintyä toukokuussa koko Euroopalle, Vilén toteaa.