Annuska, 40, ja Kajsa, 26, kiertävät kassin kanssa etsimässä huumeneuloja ja apua tarvitsevia – uuteen vinkkikanavaan satelee toiveita kaupunkilaisilta: "Pahin paikka, jonka olen nähnyt"

Päihteet: A-klinikkasäätiö tekee jalkautuvaa päihdetyötä, jakaa pientä syötävää ja kerää huumeneuloja. Siivouspyyntöjä on tullut jo kymmeniä.

Annuska Dal Maso, 40, ja vapaaehtoistyöntekijä Kajsa Santonen, 26, saapuvat sinissä huppareissaan Tallinnanaukiolle katselemaan, olisiko siellä tällä kertaa ketään, joka tarvitsisi apua.

A-klinikkasäätiön kohtaavan työn päälliköllä Dal Masolla on kassissa muutama kolmioleipä, smoothieita, pussillinen hygieniatarvikkeita ja kolme paria lapasia.

Vapariväylä on A-klinikkasäätiön uusi hanke, jolle sosiaali- ja terveysministeriö myönsi helmikuussa kolmen vuoden rahoituksen. Työntekijät jalkautuvat yhdessä vapaaehtoisten kanssa siivoamaan huumeneuloja ja kohtaamaan huumeidenkäyttäjiä sekä asunnottomia eri puolilla Helsinkiä.

– Tarkoitus on joka viikko käydä kohtaamassa ihmisiä. Vapaaehtoisia on jo kivasti mukana. Listoilla on noin sata, toteaa säätiön vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pihla Putkonen.

Katajanokalla on koti kaltoin kohdelluille naisille – Tulipalo pysäytti 58-vuotiaan Ritvan: "Se oli parasta mitä minulle on tapahtunut"

Muutama viikko sitten A-klinikkasäätiön Facebookiin avatulle Vapariväylä-sivustolle voi jättää toiveen, mihin kaupunginosaan jalkautumista ja siivousapua tarvittaisiin ja ilmoittautua itse vapaaehtoiseksi.

– Siivouspyyntöjä on tullut tosi paljon. Olemme muutamassa viikossa saaneet jo noin 30 vinkkiä.

Toiveita jalkautumisesta on tullut Itä-Helsingistä, kuten Kontulasta, Rastilasta ja Puhoksesta sekä Kannelmäestä, Pitäjänmäestä, Kalliosta, Sörnäisistä ja Vallilan alueelta.

– Vallilasta on tullut jo 16 vinkkiä. Myös Malmi on yleisesti tiedossa eli paikkoja riittää. Uskon, että niitä tulee matkan varrella lisää, Putkonen jatkaa.

Leena, 67, oli raitistunut alkoholisti, sitten työkaverit antoivat läksiäislahjaksi viinipullon – "Parin lasillisen jälkeen saan tehtyä asioita, muuten vain rötkötän"

Vallilassa ongelmalliseksi alueeksi on noussut Roineenpuiston vieressä olevat kalliot, joilta huumeruiskuja on löytynyt paljon.

– Se on itse asiassa ollut pahin paikka, jonka olen nähnyt, sanoo Santonen.

Myös Dal Maso sanoo yllättyneensä paikasta.

– Vallilla yllätti. Olemme keskustelleet asukkaiden kanssa, mitä asialle voitaisiin tehdä ja käyneet myös kirjastossa, jossa on ollut levotonta. Olemme olleet siellä näkyvillä ja muistuttaneet järjestyssäännöistä. Se rauhoittaa tilannetta.

Asukkaat tuskastuivat: Miksi huumeralli saa pyöriä lähiössä – "Ostarin seutu etoo ja pelottaa osaa"

Myös keskustakirjasto Oodiin on jalkauduttu.

– Kontulassa ongelmana on ostari, jossa on paljon baareja. Ne luovat ilmapiirin, että sinne voi mennä hengaamaan, eikä kukaan katso pahasti.

Itäkeskuksessa Tallinnanaukiolla on rauhallista, mutta Dal Mason ja Santosen harjaantuneet silmät osaavat etsiä ohikulkijoista apua tarvitsevia. Kaksikko lähestyy aukiolla seisoskelevaa Jesseä 26, ja tarjoilee kassista tonnikalaleipää.

– Leipä tulee tarpeeseen. Vähään aikaan ruokaa ei ole ollut, Luostarinen sanoo.

Leivät, tumput ja jopa talvisin asunnottomille jaettavat makuupussit ovat enemmänkin "sisäänheittojuttuja". Tärkeintä on saada kohtakti syntymään ja tarvittaessa ohjata palveluiden piiriin.

– Me emme vaadi mitään. Tärkeintä on, että ihminen kokee tulevansa kohdatuksi siinä hetkessä ja että ihmisarvo ei edellytä sitä, että tarvitsee saada jotakin aikaiseksi, Dal Maso sanoo.

Huumeneuloja aukiolta ei tällä kertaa löydy. Symppiksen vapaaehtoiset ovat jo käyneet keräilykierroksella.

Kaksi helsinkiläispuistoa tutkittiin ja liki jokaiselta neliömetriltä löytyi roska – "Yksi iso riesa", sanoo tutkija yleisimmästä roskatyypistä

Hankkeen kohderyhmää parveilee Turunlinnantiellä sijaitsevan Symppiksen edustalta. Ovien edustalla käy tasainen pöhinä. Santonen ojentaa kolmioleivän ovien edessä seisoskelevalle Kentsulle, 49.

– Vien tämän tulevalle vaimolleni. Aina ruokaa ei ole jääkapissa.

Dal Maso ja Santonen käyvät jututtamassa maassa itkevää Maijaa, 32. Monet arkielämän huolet rasittavat jaksamista. Asuntoasiat ovat onneksi kunnossa. Kaksikko valaa toivoa naiseen, että asiat selviävät, kun niitä alkaa oikeiden tahojen avustuksella selvitellä ja toivottaa pariskunnalle hyvää päivänjatkoa.

Lapsia opetetaan kohtaamaan koulumatkojen pelottavia tilanteita Maunulassa – "Oppilailta on kuultu turvattomuuden kokemuksista" 

Elämä kadulla on usein rankkaa. Asunnottomat ovat pääasiassa miehiä. Päihteidenkäyttäjissä jopa noin puolet on naisia, arvioi Dal Maso.

– Naisen asema kadulla on vaikea. Turvakotiinkaan ei pääse, jos on päihtynyt.

Poliisiaseman naapurissa käytetään ja välitetään näkyvästi huumeita – Tilanteeseen turhautunut asukas: "Minua on uhattu käytetyllä ruiskulla, puukolla ja väkivallalla"

Kadulla ihmisten fyysinen väsymys korostuu.

– Ihmiset ovat todella väsyneitä, toivottomia ja kokevat, että heidät on jätetty yksin. Että ihmisiin ei voi luottaa.

Kohtaamiset sujuvat lähes poikkeuksetta rauhallisesti. Kaduilla on viime aikoina tavattu aiempaa enemmän nuoria päihteidenkäyttäjiä ja sekakäyttäjiä.

– Surullisinta on nähdä nuoria. Pääasiassa ihmiset ovat kiitollisia, Dal Maso sanoo pareittain tehtävästä työstä.

Keskusteluaiheiden kirjo on laaja. Ihmisten kanssa puhutaan elämästä, hoitopoluista, hoitoonpääsyn vaikeudesta. Kaikesta.

– Moni haluaa vain oman kodin.

Vuoden verran vapaaehtoistyötä tehnyt Santonen kehuu työtä antoisaksi.

– Tämä on järjettömän antoisaa työtä.

Huumeiden korvaushoito muuttaa helsinkiläisen omakotitaloalueen viereen – naapureille järjestetään infotilaisuus

Päihdekysely: Naapureiden päihteidenkäyttö häiritsee helsinkiläisiä ja vantaalaisia enemmän kuin espoolaisia – Eri päihteet painottuvat

Kymmeniä neuloja ja ruiskuja kerätään Helsingissä maasta päivittäin – "Korvaushoitopisteestä asiakkaat valuvat sitten läheiseen puistoon"

Kuva: "Sinko" kerää tölkit ja pullot Helsingissä, nyt niitä tuodaan 100 lisää – Ongelmana ovat olleet roskiksia rikkovat pullonkerääjät ja tarttuvat taudit

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut