Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vallilan Ukraina-keskukseen on tuotu lahjoitustavaraa turhaan – "Jouduimme sanomaan, ettemme ota niitä vastaan"

Helsinkiläiset haluavat auttaa ukrainalaisia, mutta apu pitää kohdentaa oikein.

Vallilassa reilun kuukauden toiminut Ukraina-apukeskus on edelleen ahkerassa käytössä. Kävijöitä on päivittäin keskimäärin 150–200, mutta määrä vaihtelee viikonpäivittäin.

Ensimmäisten viikkojen aikana ongelmaksi on muodostunut se, että auttamishaluiset helsinkiläiset ovat yrittäneet tuoda keskukseen esimerkiksi vaatteita ja elintarvikkeita. Keskuksessa niitä ei kuitenkaan ole otettu vastaan.

– Muutaman ensimmäisen viikon aikana tavaraa yritettiin tuoda aika paljon, mutta jouduimme sanomaan, ettemme ota niitä vastaan. Nyt suoraan tulevia lahjoituksia on tarjottu jo vähemmän, kertoo Ukraina-apukeskuksen johtaja Elizabeth Harjunpää.

Myös Helsingin Uutisiin yhteyttä ottanut iäkäs lukija kertoi, että hänen tuttavapiirissään oli kerätty iso lasti lahjoituksia luullen, että ne voisi suoraan viedä Vallilaan. Kun rouvat menivät paikan päälle, heidät käännytettiin pois. Kerätyt tavarat päätyivät SPR:lle, joka myy ne Kontti-kaupoissaan.

– Mutta eihän se ole sama asia, nainen toteaa HU:lle.

Osa lahjoittajista on ollut pettyneitä ja osa jopa vihaisia. Menettelyyn on kuitenkin päädytty turvallisuussyistä.

– Ilman muuta apua tarvitaan, mutta kaikki ukrainalaisille tarkoitettu apu pitää toimittaa Autaukrainaa.fi-sivuston kautta, Harjunpää muistuttaa.

Sivusto on Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n ylläpitämä sivusto, jossa voi lahjoittaa haluamiaan tuotteita. Tuotteiden hankkimisen ja paketoinnin jälkeen lahjoittaja voi tulostaa pakettikortin. Sen avulla paketista ei tarvitse maksaa postimaksua lainkaan.

Lähetykset ohjautuvat Ukraina-apukeskuksen lajittelupisteeseen, josta tavarat siirretään apukeskukseen.

Harjunpään mukaan juuri nyt tarvitaan eniten kuivamuonaa, esimerkiksi keksejä, papuja, puuroriisiä ja makaroneja.

– Sen sijaan muun muassa vaatteita on meillä riittävästi. Lastentarvikkeita emme tarvitse ainakaan kahteen seuraavaan viikkoon. Lastenvaippojakin keskuksessa on runsaasti, Harjunpää laskee.

Lahjoittajat voivat seurata Autaukrainaa.fi-sivuston kautta millaisia tuotteita tarvitaan nyt eniten.

Kuluneella viikolla kipeimmin on kaivattu muun muassa lapioita, kirveitä, porakoneita, moottorisahoja, kiristyssiteitä ja ensiapupakkauksia. Nämä tulevat enemmän kuin tarpeeseen sodan tuhoamien rakennusten raivaustöihin Ukrainassa.

Kaikki Ukrainasta Suomeen saapuneet pakolaiset eivät ole vielä tietoisia heille tarkoitetuista eduista.

– Läheskään kaikki perheet eivät ole hakeneet heille kuuluvaa vastaanottorahaa. Tietoa ei yksinkertaisesti ole, ja tämä on iso ongelma, Harjunpää myöntää.

Maahanmuuttovirasto myöntää turvapaikanhakijoille tarkoitettua vastaanottorahaa, jonka suuruus riippuu perhetilanteesta. Esimerkiksi yksinasuvalle myönnetään rahaa 323 euroa kuussa, mutta jos hän ruokailee vastaanottokeskuksessa, määrä on 94 euroa.

Apukeskuksessa toimivan Suomen pakolaisavun toimipisteestä haetaan neuvoja työllistymiseen, kieliopintoihin ja terveysasioihin liittyviin kysymyksiin.