Helsinkiläislähiön "viimeinen pubi" suljettiin yllättäen – Merja, 72, ja Ari, 69, käyvät oluella nyt kiinalaisessa ravintolassa: "Emme tiedä enää, mitä kavereille kuuluu"

Arabian kauppakeskuksen suosikkiravintolan tilalle ei ole saatu vielä uutta yrittäjää.

Pääoven edessä olisi täydellinen paikka terassille. Aurinkovarjoja ei ole tänä keväänä kuitenkaan avattu Arabian kauppakeskukseen, koska HOK-Elannon Chico’s-ravintola lopetti toimintansa marraskuussa. Tilalle ei ole tullut uutta ravintolaa.

Asia herättää kauppakeskuksen asiakkaissa harmitusta. Moni kaipaa tuttua pubia ja ruokaravintolaa.

– Chico’s eli entinen Kettunen oli se paikka, jossa tavattiin päivällä tuttuja ja ystäviä. Sieltä aina löysimme toisemme. Nyt porukkaa on vaikea saada kasaan, emmekä tiedä mitä kaikille kavereille kuuluu. Jäimme piruparoiksi, sanovat kauppakeskuksen kiinalaiseen ravintolaan päiväoluelle tulleet Merja Moll, 72, ja Ari Takkinen, 69.

– On terveellisempää tavata ihmisiä, kuin jäädä kotiin mököttämään, Takkinen pohtii.

Hermannissa asuva Eila Peronius, 75, käy kauppakeskuksessa ruokaostoksilla pari kertaa viikossa. Myös hän harmittelee Chico’sin yllättävää sulkemista, vaikka ei ravintolassa loppuaikoina enää käynytkään.

– Se oli ainoa pubi. Ei täällä alueella oikein muita ole, Peronius sanoo.

Nyt se tapahtui! Legendaarinen pizzeriaketju katosi kokonaan Helsingistä - muualla Suomessa 23 ravintolaa

Chico’sin ravintolatila on jaettu nyt kolmeen osaan, joista kahteen muuttivat Silmäset ja Veikkaus. Kolmanteen tilaan, johon myös terassi kuuluu, etsitään uutta yritystä.

–  Kauppakeskuksen omistajalla on parhaillaan käynnissä muutamia keskusteluja ja teknisiä selvitystöitä, sanoo kauppakeskuspäällikkö Jenna Vehka-aho.

Olut 2,95 euroa eikä silti yhtään asiakasta Helsingin keskustassa – mies ällistyi tyhjässä ravintolassa

29-vuotias Nikolas Virtanen kehuu kauppakeskuksen toisen kerroksen ravintolamaailmaa.

– Sushiravintola on tosi jees Se sopii hyvin lounas- tai brunssipaikaksi. Chico'sissa kävin harvemmin, mutta jos tuossa olisi terassi, tulisi siinä aurinkoisina päivinä joskus piipahdettua.

Näin ruoan hintakriisi voi vaikuttaa buffet-ravintoloihin – palkittu keittiömestari: "Moni kollega kertoo samaa"

Eila Peronius matkusti kauppakeskukseen taksilla.

– Hermannin rantatien katutöiden vuoksi tänne on nyt vaikea päästä bussilla.

Peroniukselle on tärkeää, että kauppakeskuksessa on kolme ruokakauppaa, joiden välillä voi verrata hintoja.

– Kävin nyt Lidlissä ja S-Marketissa. K-kaupassa on paras valikoima, mutta käyn siellä vain jos on hyviä tarjouksia.

Toisinaan Peronius käy ostoksilla Kalasataman Redissä. Hän sanoo, että ison ja pienen kauppakeskuksen tunnelmassa on iso ero.

– Arabiassa tulee juteltua tuntemattomienkin ihmisen kanssa. Keskusteltua vaikkapa tomaattien laadusta. Redissä niin ei tapahdu. Täällä on intiimimpi tunnelma.

Kauppakeskuksen yhteyteen suunnitellaan 16-kerroksista tornitaloa. Nikolas Virtanen sanoo, että se sopii Arabiaan, koska Kalasataman suunnalta näkyy joka tapauksessa korkeampaa rakentamista.

– En näe mitään esteettistä estettä sille.

Ari Takkinen on toista mieltä.

– Ei sovi tänne, hän toteaa.

Kaavaa ei ole vielä hyväksytty, mutta kauppakeskuksen omistavan NREPin tavoitteena on aloittaa rakennustyöt vuonna 2023.

Jyrki rakensi Helsingin keskustaan unelmiensa baarin, sisustus loksauttaa leuat – "Tämä on maailman ensimmäinen, vastaavaa ei ole missään"

Virtanen on asunut Arabianrannan tuntumassa reilut kuusi vuotta.

– Pidän puistoista, futiskentästä ja uudesta kuntosalista. Toki täällä on paljon valkoposkihanhia.

Eila Peronius ihmettelee, miksi kauppakeskukseessa ei ole vaatekauppoja.

– UFFissa käyn joskus, mutta ei sieltä mitään löydy.

Merja Moll toivoo kenkäkauppaa ja ”sporttiliikettä”.

– Mutta ostaisinko sieltä koskaan mitään, on eri asia.

Taideteos iski vaarallista kipinää lapsiperheiden suosimassa puistossa Helsingissä – minne katosi päiväkodin pronssinen lintu?

Arabian kauppakeskus täytti maaliskuussa 20 vuotta.

– Parikymppinen keskus kaipaa myös huoltoa: meillä alkaa kesällä julkisivu- ja sisäpihan remonttia, joka näkyy asiakkaillemme lähinnä rakennustelineinä kauppakeskuksen ympäristössä, mutta liikkeet palvelevat koko ajan normaalisti. Kesän aikana starttaa myös K-Supermarketin laajennus. Myös rakennuksen energiatehokkuutta parannetaan, Vehka-aho sanoo

Helsinkiin valmistuu uusi asuinkortteli, johon tulee 200 metriä taidetta – kuva: salaperäiset kuviot pilkistävät jo työmaa-aidan takaa

Arabian kauppakeskuksen ruokakauppa laajenee – uutena palveluna leipomo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut