Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesäkadut pian paikoillaan kantakaupungissa – tänne niitä tulee

Helsingin kesäkadut aukeavat kesäkuun alussa eteläisessä Helsingissä. Katuja on rakennettu toukokuun aikana.

Kesäkadut tulevat Korkeavuorenkadulle, Kasarmikadulle, Erottajankadulle ja Pienelle Roobertinkadulle. Esimerkiksi Designmuseon edustan aukiota laajennetaan Korkeavuorenkadulle.

Kaduille tuodaan esimerkiksi paikallisten ravintoloiden parklet-terasseja, puisia istuskelualueita, runkolukittavia pyörätelineitä sekä lasten leikkipaikkoja.

Katujen myötä on luvassa myös liikennejärjestelyitä. Esimerkiksi Erottajankadulta otetaan yksi kaista pois käytöstä.

Kesäkatujen tavoitteena on parantaa muun muassa viihtyisyyttä, houkuttelevuutta ja palvelujen kirjoa. Kesäkadut ovat auki 31. elokuuta asti.