Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaisilla on edessään kaikkien aikojen kiekkoviikonvaihde! Tekijä kertoo, miten syntyi Ihanaa Leijonat ihanaa – "Antsa sanoi, että tätä ei sitten soiteta missään"

Suomalaisen koko kansan kiekkolaulun tarina on usein sattumasta syntynyt. Nämä kriteerit sopivat varmasti hyvin A-Tyypin vuonna 1999 julkaisemaan Ihanaa, leijonat, ihanaa -biisiin.

Suosikkiselostaja Antero Mertarannan kommenttien ympärille rakennettu diskojytke jäi elämään yhtäkkiä ikuisesti. Laulu raikaa mitä todennäköisemmin myös tänä viikonloppuna, kun Suomen maajoukkue taistelee jälleen kultamitalista Tampereella MM-kisoissa.

Projektin takaa löytyy Yleisradiolle pitkään työskennellyt ohjaaja Anssi Nyberg. Nyberg kertoo, että Yleisradiolla oli kevään 1999 MM-kisojen yhteyteen aivan muu ajatus.

– Kun Suomi voitti MM-kultaa keväällä 1995, lähetyksissä soi Tom Jonesin If I Only Knew. Mietimme, kuka olisi suomalainen Tom Jones. Sitten teimme Dannyn kanssa kappaleen Taas karjuu Leijona, josta piti tulla kova hitti, Nyberg muistaa.

Jotain kappaleesta ja sen suosiosta kertonee se, että sitä ei löydy YouTubesta ollenkaan. Sitten Nybergille tuli mieleen myös toisenlainen projekti: hän otti talteen Antero Mertarannan selostuspätkiä. Jyväskylässä asunut Nyberg tunsi muusikot Janne Kettusen ja Torsti Spoofin, joiden kanssa syntyi yhtäkkiä kuningasajatus. Voisiko Mertarannan jutuista koostaa ihan oikean biisin?

– Siinä ei kauaa sitten nokka tuhissut, kun olin lähettänyt pojille Antsan juttuja ja vastapalloon oli tehty aito diskojytke.

Mertaranta itse oli tuohon aikaan Yleisradion kuukausipalkkalainen ja vierasti julkisuutta huomattavasti nykyistä enemmän. Nyberg muistaa edelleen elävästi selostajan reaktion tehtyyn biisiin.

– Antsa sanoi minulle hyvin vakavasti, että tätä ei sitten soiteta missään.

Sitten biisi alkoi kuitenkin soida, ja soi hyvin monissakin eri paikoissa. Biisistä tehty single myi sen verran, että siitä annettiin tekijäryhmälle Mertaranta mukaan lukien kultalevy. A-Tyyppi oli lähtenyt niin lapasesta, että sitä pyydettiin myös kesäkiertueelle.

– Ajoimme Tampereelta ja Jyväskylään ja pyörittelimme ajatusta, että nyt pitäisi lähteä keikoille. Siinä tuli mieleen myös nimi A-Tyyppi. Kun Ruotsissa oli E-Type, me olimme A-Tyyppi.

Ryhmä teki myös kokopitkän levyn, joka tehtiin Nybergin mukaan hyvin mutkattomaan tapaan puolessatoista viikossa. Pari ihmistä teki tekstejä, toiset sävelsivät, se joka jäi ylitse kävi laulamassa.

– Siitä saatiin noin 45 minuutin keikkasetti, joka alkoi ja päättyi Ihanaa Leijonat ihanaa -biisiin.

Mitä Mertaranta ajattelee laulusta nyt?

– Antsalla on siihen viha-rakkaus -suhde.