Siuntiossa asustaa 350 vapaan kanan joukko, Tuiskulan tytöt. Niillä on suuri rooli Tuiskulan tilan vuodenkierrossa.
Lappersin kylässä Siuntiossa on helle. Aurinko porottaa armotta Gårdskullan kartanon tiluksilla sijaitsevalla peltoaukealla, jolla asustaa kesän ajan 350 kanaa – Tuiskulan tytöt.
Kuten ihmisten, myös kanojen täytyy huolehtia nesteytyksestä helteellä, ja juoma-altailla käykin kuhina.
– Kanamme juovat tällä helteellä yhteensä noin 200 litraa vettä päivässä, arvioi Tuiskulan isäntä Pieter-Jan Van Damme.
Tuiskulan tytöt eivät ole mikä tahansa kanalauma. Ne ovat laidunkanoja. Ne syövät maasta lähes kaikkea, minkä löytävät, munivat munia ja muuttavat.
Van Damme siirtää kanat joka toinen yö uudelle ruohoalueelle. Näin kasvit saavat aikaa levätä ja kasvattaa uusia korsia ennen kuin tulevat uudelleen syödyiksi.
Peltoaukea sijaitsee parin kilometrin päässä varsinaisesta Tuiskulan tilasta. Van Damme kulkee kanojen luo mönkijällä, jolla hän myös vetää ne liikuteltavassa kanankopissa eli egg mobilessa uudelle ruoka-apajalle joka toinen yö.
– Kanat täytyy siirtää yöllä, sillä ne eivät ole laumaeläimiä eikä niitä siten voi paimentaa, Van Damme kertoo.
Yöksi kanat menevät itsenäisesti egg mobilen orrelle nukkumaan. Siellä ne myös munivat.
Kanojen ruohoalue on aidattu sähköaidalla petojen varalta ja myös siirreltävä kanankoppi suojelee kanoja pedoilta yöaikaan.
Mutta mikä sai belgialaistaustaisen Van Dammen muuttamaan länsiuusmaalaiseen Lappersin kylään ja lähtemään mukaan kananmunabisnekseen?
Belgialainen dokumentaristi päätyi Suomeen Venäjän kautta. Van Damme kuvasi dokumenttia Venäjällä ja Helsinki oli kätevä asuinpaikka viisumin uusimista ajatellen.
Sitten hän tapasi Essi Ruuskasen ja jäi. Dokumentaristista tuli viljelijä pariskunnan Ivalon-mökin kasvimaan kautta. Luontoa jäljittelevän viljelymenetelmän ansiosta kasvimaa pysyi hengissä, vaikka mökillä ei oltu jatkuvasti.
Tuiskulan he löysivät kolme vuotta sitten ja nyt nelihenkinen perhe asuu tilalla.
Kasvimme saavat taistella ravinteistaan.
Tuiskulan isäntä Pieter-Jan Van Damme
Van Damme ja Ruuskanen viljelevät maata niin kutsutulla ”no dig” -menetelmällä, mikä tarkoittaa, että he kyntävät tai kaivavat maata ainoastaan silloin, kun istuttavat puita.
Uudistavassa maataloudessa ei myöskään käytetä kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita.
– Sadonkorjuun yhteydessä katkaisemme vihannekset tyvestä, jolloin juuret jäävät maahan, Van Damme kertoo.
Maatuessaan juuret vapauttavat maahan ravinteita ja sitovat hiilidioksidia. Uudistavaa maataloutta kutsutaankin myös hiiliviljelyksi. Jos maata välillä möyhennettäisiin, sitoutumisen sijaan hiiltä vapautuisi ilmakehään.
Juurten ja maan mikrobien, sienien ja bakteerien välille syntyy eräänlaista kaupankäyntiä. Kasvit luovuttavat mikrobeille yhteyttämisessä syntyviä sokereita ja mikrobit puolestaan antavat kasveille ravinteita.
– Kasvimme saavat taistella ravinteistaan sen sijaan, että antaisimme ne kemiallisilla lannoitteilla.
Vaihdannan turvaamiseksi Van Damme istuttaa uudet taimet aina mahdollisimman pian sadonkorjuun jälkeen. Näin kaupankäynti ei häiriinny, vaikka ”myyjä” eli kasvi vaihtuukin.
Van Damme kuulostaa puhuessaan ajoittain lähes tutkijalta. Uudistavassa viljelyssä täytyy tietää kasveista – paljon.
On tiedettävä miten kasvien juuristo toimii, miten ne kasvavat ja kenen seurasta ne pitävät. Tietyt kasvit sopivat nimittäin erityisen hyvin lähekkäin.
Esimerkiksi Amerikassa alkuperäisasukkaat ovat viljelleet jo tuhansia vuosia niin kutsuttuja kolmea siskosta, maissia, papua ja kurpitsaa, jotka kasvavat hyvin yhdessä. Ne myös muodostavat sikäläisen keittiön perustan, Van Damme kertoo.
– Ideana on, että maissi kasvaa korkeaksi napaten suurimman osan auringonvalosta, kun pavut ja kurpitsat kasvavat mielellään matalammalla niiden varjossa.
Paljasta viljelymaata Tuiskulan tilalta ei juurikaan löydy, vaan maa on aina kasvien tai kompostikerroksen peitossa. Marraskuuhun päättyvän kasvukauden jälkeen viljelymaa valmistellaan latomalla maahan kompostiainesta. Niin maaperä pysyy hedelmällisenä eikä huuhtoudu veden tai pölise tuulten mukana ympäristöön.
Tila yksinään ei vielä elätä perhettä. Ruuskanen työskentelee täysipäiväisesti katutaiteilijana ja Van Damme hankkii talvikuukausina tuloja DocPoint-dokumenttifestivaalin parissa. Tavoitteena on kuitenkin saada tulevaisuudessa elanto tilalta.
Myöskään Tuiskulan tyttöjen työ ei rajoitu munimiseen, vaan ne ovat olennainen osa Tuiskulan tilan vuodenkiertoa. Kanojen kakka toimii luonnollisena lannoitteena kemiallisten lannoitteiden sijaan. Kompostoituva kanankakka myös lämmittää kanojen talviasumuksena toimivan kasvihuoneen.
– En itse usko uudistavaan viljelyyn ilman eläimiä, Van Damme toteaa.
Kun kanat syövät terveellistä ruokaa, se maistuu myös munissa ja siirtyy takaisin maaperään parantaen sen hedelmällisyyttä – ja kasvisten makua.
Tämän ovat huomanneet myös Tuiskulan asiakkaat, sillä lähes kaikki Tuiskulan tyttöjen munimat munat menevät myyntiin.
Van Damme ja Ruuskanen myyvät tällä hetkellä laidunkananmunia ja vihannessatoa pääasiassa yksityishenkilöille. Tulevaisuudessa tavoitteena on myydä yhä enemmän myös suuremmille asiakkaille, kuten ravintoloille.
Sen vuoksi Tuiskulan tilan piharakennuksen edustalla ammottaa kaksi kuoppaa, kylmähuoneen ja munapakkaamon aihiot.
Ne ovat perhetilalle suuri investointi. Valmistuessaan ne kuitenkin tarjoavat mahdollisuuden myydä munia ja kasviksia suuremmassa mittakaavassa. Jos siihen haluaa ryhtyä, lakien ja määräysten mukaiset tilat on oltava.
Pariskunnan suunnitelmat eivät jää tähän. Van Damme kertoo, että hän haluaisi tuplata Tuiskulan tyttöjen määrän ensi kesäksi.
– Olisi myös hienoa saada tilalle muita laiduneläimiä, kuten lampaita.
Lampaat ja kanat toimisivat vähän samaan tapaan kuin lähekkäin kasvavat kasvit. Lampaat söisivät maatilkulta pidempivartiset heinät, jotka eivät maistu kanoille.
Uusien suunnitelmien toteuttamisen aika on kuitenkin vasta myöhemmin. Satokausi on juuri alkanut.
Juttu on julkaistu aiemmin Länsi-Uusimaassa.
1904
Kattoparrusta löytynyt vuosiluku kertoo Tuiskulan historiasta.