Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Trendiravintola Lulu's avattiin Helsingin todelliselle paraatipaikalle – tällaisen matkumatkan se tarjoaa Aasiaan

Pitkään tyhjillään olleen ravintolatilan täytti Lulu’sin aasialainen kasviskeittiö ja pitkistä jonoista tunnettu sushi-paikka Latitude 25.

Tällä kohtaa kaupunkia ei tarvitse kuin pitää ovea auki, niin tähän aikaan vuodesta asiakkaita kävelee sisään. Uuden Lulu’s-ravintolan oven päällä ei ole nimikylttiä eikä ovessa aukioloaikoja. Vasta nousemalla porrasaskelmat törmää ruokalistaan ja hovimestariin valoisassa salissa. Uutuus hohkaa, mutta myös keskeneräisyys paistaa. Esimerkiksi tauluja on nostamatta seinälle.

Ollaan ravintolatiloissa, jossa ovi on käynyt tiuhaan, ravintoloitsijoille.

Aiemmin paikassa ehti melkein vakiintua NoHon ja Kape Aihisen Roster. Kellarikerroksessa Ville Haapasalon lyhytikäinen Davai Davai tyssäsi Venäjän hyökkäyssotaan.

Muuten helsinkiläiset ovat oppineet tuntemaan Vanhan Apteekintalon Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun kulmassa muun muassa Espan, Sasson, Fishmarketin, Havis Amandan ja Aleksander Nevskin osoitteena.

Edellisen kerran aasialaisen tuulahduksen kulmalle toi syksyllä 2020 Toni Toivasen japanilainen pop-up-ravintola Aki.

Nyt NoHo yrittää kärkiniminään Richard McCormick, Lucas Hoang ja Alex Nieminen. Samalla huippusuosittu Latitude 25 Korkeavuorenkatu 47:ssä tulee osaksi Lulu’sia. Hoangin piskuiseen omakase-ravintolaan on välillä ollut lähes mahdoton saada pöytävarausta. Nyt Lulu’sia ja Latitudea myydään samaa varauskanavaa käyttäen.

McCormick on tunnettu muun muassa Yes Yes Yes, Holiday Bar ja Chéri -ravintoloiden sekä The Cockin ja Sandron perustajana. Ravintoloitsija Nieminen on puolestaan tunnettu myös mainos-, media- ja internetguruna.

Lulu’s onkin tavoittanut hyvin muun muassa sosiaalisen median influensserit. Ei-oota se ei kuitenkaan vielä myy, vaan varauskirjassa on tilaa, kuten satunnaiselle matkaajallekin.

Ravintolan tiedotteen mukaan sen makumaailma on saanut vaikutteita läntisen Tyynenmeren alueen monipuolisesta ruokakulttuurista. Erilaisista kasvisannoksista koostuva menu yhdistelee Lulu’sin mukaan omaperäisesti Kaakkois-Aasian ja Euroopan makuja ja raaka-aineita.

Maantieteellisesti alue on siis yhtä laaja kuin alakerrassa talvella toimineen neuvostohenkisen Davai Davain.