Koulu ei tuntunut maittavan Luckie Baolle, mutta hänestä tuli 43 ravintolan pyörittäjä.
– Tosiaan, Luckie Bao on nimeni ja koronan aikaan liiketoimintani monipuolistui, 31-vuotias yrittäjä aloittaa vastauksensa haastattelupyyntöön.
Tällä hetkellä hänen ravintolamaailmaansa kuuluu 43 yksikköä kauppojen sushipisteet mukaan lukien
Puhutaan yrityksestä nimeltä Luckiefun’s. Taustayhtiön liikevaihto oli pidennetyllä viime tilikaudella 2,8 miljoonaa euroa, jossa kasvua 39 prosenttia ja voittoa tuli liki puoli miljoonaa.
Kaikki toimipaikat toimivat franchise-periaatteella. Viime viikolla ketju laajensi Poriin. Helsingissä ravintolat löytyvät Itiksestä, Triplasta, Hertsistä ja Redistä sekä osoitteista Freda 49, Kaivokatu 10, Vilhovuorenkatu 7-9 ja Lönnrotinkatu 2.
Baon vanhempien perustama perheyritys aloitti toimintansa Sörnäisissä 1996. Hän itse astui yrityksen johtoon 2015. Siitä alkoi muutos ja kasvu.
Mutta sitä ennen nuori Bao kävi koulua ala-asteella Meri-Rastilassa. Sieltä opintie vei Viikin normaalikouluun, josta edelleen Suomen Liikemiesten kauppaopistoon kaksoistutkintolinjalle, jolloin lukiota käytiin Mäkelänrinteessä.
– Opinnot eivät kiinnostaneet ja pelailin tietokonepelejä Pasilan kirjastossa skippaillen kursseja. Lopulta feilasin, ja valmistuin Eiran Aikuislukiosta.
– Neuvo nuorille: Käykää se koulu, vaikka ette tietäisi mitä tekisitte aikuisina, niin ei tarvii tehdä 12-21-tuntisia päiviä pärjätäkseen, hän opastaa nyt nuoria ja kiittää nyt vaimoaan, 6- ja 9-vuotiaiden lasten äitiä.
– Hän on jaksanut mua ja stressipurkauksiani.
Restaurant Hong Fu oli Baon vanhempien ravintolan nimi. Nimi vaihtui Luckiefun’siksi ja etuliitteeksi tuli jo silloista liikeideaa paremmin kuvaava Sushi buffet. Muutos osui ajankohtaan, jolloin sushibuffettien suosio räjähti.
Tätä ja muita Baon liiketoimintoja on ollut koko matkan kehittämässä mainostoimisto Don & Branco.
Nyt yritysryppääseen kuuluu myös kuplateebrändi Qitea, kiinalainen streetfood Crazybing, korealais- japanilainen Sizzle Station ja aasialainen premiumburger Burger Dojo Isossa Omenassa Espoossa. Vuoden loppuun mennessä yksiköiden määrä nousee vähintään 49:ään.
– Kasvu rahoitetaan yrittäjän omilla varoilla ja pankkilainoilla, Bao toteaa.
Kaikki franchising-yrittäjät ovat etniseltä taustaltaan kiinalaisia.
– Ei ollut tavoitteena, mutta niin siinä vain kävi. Alkuaikoina he tulivat ravintolan omasta henkilökunnasta. Rahaakin he olivat säästäneet 5-10 vuotta, jotta saisivat rahoitettua ravintolan osittain. Ainoa, mitä he eivät osanneet oli ravintolan rakentaminen, kieli ja markkinointi. Minulla taas oli nämä hallussa, Bao kuvaa.
Vuodesta 2018 alkaen kaikki paikat ovat olleet yrittäjillä, ja nyt Baon pitää etsiä uudet yrittäjät heidän palveluksestaan.
Eikö koskaan ketään ulkopuolelta?
– Ei ole poissuljettu. Kerran tuli yksi, mutta hänkin kävi ensin harjoittelemassa toisen Luckiefun’s-yrittäjän palveluksessa.
Kauanko sushin nousukausi jatkuu Suomessa?
– Se taisi päättyä jo 2021. Sushi ei tule katoamaan, vaan se on saavuttanut hampparin ja kebabin tapaan ”kansan ruoka” -maineen, Bao sanoo.