Esa Penttilä oppi aikoinaan kääntäjän työn arvostamisen kantapään kautta.
Kun tartut uusimpaan Stephen Kingin tai Elena Ferranten käännösromaaniin, niin tuletko ajatelleeksi, ettet itse asiassa luekaan Kingin tai Ferranten kirjoittamia sanoja?
Tekstin sisältö on toki kirjailijan laatimaa, mutta suomennoksen kieli on kääntäjän luomus. Se on helppo unohtaa – ainakin niin kauan kuin käännös on hyvä.
– Se näkyy myös kääntäjän työn huomioimisessa. Kun kääntäjä tekee työnsä hyvin, se ei näy. Ja kun se ei näy, sitä ei myöskään huomata, tiivistää Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen professori Esa Penttilä, 57.
Toisaalta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa eniten huomiota saavat usein käännöskukkaset, joita lipsahtelee etenkin pelkän ääniraidan pohjalta kiireessä tekstitettäviin televisio-ohjelmiin.
– Virheitä sattuu ammattilaisillekin, Penttilä kuittaa.
Itse hän on oppinut kääntäjien arvostamisen kantapään kautta. Opiskeluaikanaan hän työskenteli toimittajana useissa lehdissä, muun muassa yhtenä kesänä Savon Sanomissa.
– Kesätoimittajille annettiin kirjoja, joista meidän piti kirjoittaa lehteen arviot. Ensimmäisessä arviossani jätin kääntäjän mainitsematta. Kääntäjä lähestyi minua postikortilla ja huomautti asiasta. Sen jälkeen olen kyllä muistanut, Penttilä nauraa.
Eli mainitaan kääntäjät nyt tässäkin: Stephen Kingiä on viime aikoina suomentanut enimmäkseen Ilkka Rekiaro ja Elena Ferrantea Helinä Kangas. Heidän ansiostaan kirjoihin pystyvät tarttumaan nekin suomalaiset, jotka eivät osaa englantia tai italiaa.
Toimittajan ura oli Esa Penttilän alkuperäinen suunnitelma. Kääntäjää hänestä ei pitänyt tulla – eikä itse asiassa tullutkaan.
– Minullahan ei ole kääntäjän koulutusta, käännöstieteen professori huomauttaa.
Pääaineenaan hän opiskeli englannin kieltä ja kulttuuria, ei kääntämistä ja tulkkausta, joka siihen aikaan oli erillinen oppiaine. Virallisen kääntäjän tutkinnon englannista suomen kieleen hän on kuitenkin suorittanut.
Kääntäjänä hän ei ole myöskään varsinaisesti työskennellyt, vaikka onkin aiemmin työn ohessa tehnyt satunnaisesti sivutyönään käännöksiä ja kielentarkistuksia.
– Kun vuonna 2008 silloisen Joensuun yliopiston käännöstiede siirrettiin Savonlinnasta Joensuuhun, niin haussa oli lehtori nimenomaan kääntämisen puolelle. Muuten en varmaan olisi sitä työtä saanutkaan, mutta virallisen kääntäjän tutkinnon ja työkokemuksen ansiosta minut katsottiin riittävän päteväksi, Penttilä arvelee.
Käännöstieteessä oli tuoreelle lehtorille aikoinaan paljon opittavaa, koska ala oli uusi hänellekin.
– Eri vieraiden kielten opiskelussa on paljon yhteistä, mutta kielitiede ja käännöstiede ovat eri asioita, Esa Penttilä tiivistää.
Siksi esimerkiksi englanninopettajan ja englannin kääntäjän koulutus ovat aiemmin olleet yliopistossa kokonaan erillisiä oppiaineita. Valtakunnallinen suuntaus on kuitenkin se, että kääntäjän koulutusta annetaan tulevaisuudessa vain kyseisen kielen maisterintutkinnon erikoistumislinjoina.
– Se kertoo mielestäni siitä, että kun linjauksia tehdään, ei hahmoteta kääntämisen olemusta. Ajatellaan, että jos osaa jotain kieltä, osaa myös kääntää sitä.
Eikö se sitten pidä paikkaansa?
– Ihminen voi osata toimia vaikka viidellä kielellä aina sen tietyn kielen ympäristössä. Hän ei kuitenkaan välttämättä hahmota, miten merkitykset siirtyvät eri kielten välillä. Niiden hahmottaminen on oma taitonsa, Penttilä selittää.
Penttilä havainnollistaa asiaa kaksikielisellä ihmisellä, joka käyttää yhtä kieltä pääosin kotioloissa ja toista työssä tai opinnoissa. Vaikka tämä hallitsisi molemmat kielet äidinkielen tasoisesti, niiden välillä ei välttämättä pysty kääntämään, jos ei ole tottunut käyttämään niitä samoissa asiayhteyksissä.
– Lisäksi maallikon käsitys on usein se, että kääntäjä kääntää nimenomaan sanoja ja että sanatarkka kääntäminen on hyvää kääntämistä. Mutta varsinaisesti kääntäjä ei käännä sanoja vaan merkityksiä, ja samat merkitykset voidaan eri kielissä ilmaista hyvin erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi englannin "how do you do?" ei useimmissa yhteyksissä ole mikään kysymys vaan luontevammin esimerkiksi "hyvää päivää".
Tänä kesänä on kehuttu paljon esimerkiksi Jane Austenin Järki ja tunteet -romaanin uutta suomennosta. Mutta miksi Kersti Juva on halunnut kääntää uudelleen kirjan, jonka Aune Brotherus suomensi ansiokkaasti jo lähes 70 vuotta sitten ja josta on otettu lukuisia uusia painoksiakin?
– Kieli muuttuu, ja kirjoja halutaan tuoda nykylukijoille helpommin luettavaksi. Kymmeniä vuosia sitten käännetty teksti tuntuu usein vanhalta, Penttilä perustelee.
– Kielen lisäksi myös kääntämisen normit muuttuvat ajan myötä. Aiemmin saatettiin esimerkiksi ajatella, että lastenkirjojen pitää olla huoliteltua yleiskieltä, mutta nykyään lastenkirjallisuudessakin voidaan käyttää luontevasti epämuodollista puhekieltä ja sitä saatetaan jopa odottaa.
Erityisesti kaunokirjallisuudessa on myös tärkeä muistaa, ettei siinä koskaan käännetä pelkästään kieltä vaan aina myös kulttuuria.
– Kieltä voi oppia myös ilman kulttuuria, mutta kääntäjän työssä kulttuurin ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää. Siksi kääntäjät eivät juuri koskaan käännä kaunokirjallisuutta vieraalle kielelle vaan käytännössä aina omaan äidinkieleensä päin, Penttilä toteaa.
– Siksi kääntäjän täytyy myös hankkia kulttuurista osaamista, ainakin matkustelemalla. Ei tarvitse edes viettää pitkää aikaa toisessa kulttuurissa, kun alkaa hahmottaa asioita uudella tavalla.
Jo ainakin parinkymmenen vuoden ajan on puhuttu, että kääntäjän ammatti katoaa lähivuosina, kun tietokoneet oppivat kääntämään tekstiä kieleltä toiselle.
Vaikuttaa kuitenkin pikemminkin siltä, että mitä enemmän tekniikka kehittyy, sitä vähemmän näihin arvioihin uskotaan. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa leviävät täysin käsittämättömät konekäännökset eivät ainakaan lisää uskoa tekniikan kaikkivoipaisuuteen.
Miksi kone ei vieläkään osaa kääntää kieltä yhtä hyvin kuin ihminen?
– Hyvin paljon siinä on kyse siitä, että normaali kieli on niin monimerkityksistä. Sama sana voi tarkoittaa eri yhteyksissä ihan eri asiaa, Penttilä pohtii.
Hän antaa esimerkkinä edesmenneen kognitiotieteen professorin Timo Honkelan kehittämän lauseen ”Aitoja aitoja aitoja aitoi”. Ihminen hahmottaa lauseen merkityksen hetkessä, tekoäly ei osaa selvittää sitä lainkaan.
Samoin niinkin yksinkertaisella suomen kielen sanaparilla kuin ”kuusi palaa” voi olla ainakin kymmenkunta erilaista merkitystä.
Tietokoneet ovat kyllä joissakin suhteissa helpottaneet kääntämistä, Penttilä muistuttaa.
Kääntäjien apuna toimivat esimerkiksi käännösmuistit, joihin kerätään erilaisia käännösvastineita ja jotka sitten tarjoavat niitä kääntäjille valmiiksi. Ne helpottavat mekaanista käännöstyötä.
Nykyiset konekäännökset puolestaan hyödyntävät suuria tekstimassoja ja itseoppivuutta, joiden avulla tietokone pystyy päättelemään, mikä mahdollisista tulkinnoista on todennäköisimmin oikea.
– Mutta silti ihmisessä ja koneessa on jotain eroa, Penttilä pohtii.
– Ehkä se on tunne-elämä. Tai se, miten ihminen kokee asioita kehollisesti ja kone ei. Kone ei ehkä koskaan pysty välittämään sitä kokemusta. Jos vaikka ajatellaan, että olisimme matelijoita, niin miten erilainen maailmamme ja kielemme olisi silloin?