Puolet maapallon ihmisistä asuu kaupungeissa, ja määrä sen kun kasvaa. Grönlund tietää, että yksinäisyys tekee kipeää – ja muiden auttaminen hyvää.
Kaupunkeihin pakkautuu paljon hyvää.
Suomen ensimmäinen ja ainoa kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlund, 45, viihtyy urbaanissa ympäristössä.
– Kaupungeissa on paljon ihmisiä, vuorovaikutusta, auttamista, palveluja ja mahdollisuuksia. On tilaa erilaisille alakulttuureille, erikoisliikkeille ja ammateille, Helsingin yliopistossa työskentelevä Grönlund luettelee.
Kaupunki on myös tehokas: vaikka väkimäärä kaksinkertaistuisi, palveluja ei tarvitse kaksinkertaistaa.
Kun ihmisiä on paljon, erilaisuuttakin on paljon. Siksi sitä myös siedetään kaupunkiympäristössä usein paremmin kuin pienemmällä paikkakunnalla.
– Kaupunkilaiset ovat myös mainettaan avoimempia ihmisiä, Grönlund huomauttaa.
Aivojen mielihyväkeskus aktivoituu pelkästään siitä, että näkee jonkun auttavan toista.
Henrietta Grönlund
Hän on havainnut kaupunkilaisissa kasvavaa kaipuuta muiden ihmisten kohtaamiseen. Kaipuu näkyy siinä, että moni virittelee mielellään pienen juttutuokion vaikkapa kahvilamyyjän kanssa. Tai siinä, että vierustoverille osataan jo bussissa ääneen sanoa, että anteeksi, jäisin seuraavalla pysäkillä pois.
Grönlund puhuu arjen mikrokohtaamisista.
– Erilaiset yhteiset ravintola- ja siivouspäivät ilmentävät samaa kaipuuta.
Nykyisin jo noin puolet maapallon ihmisistä asuu kaupungeissa.
– On arvioitu, että vuonna 2050 luku on 70 prosenttia, Grönlund sanoo.
Grönlund muistuttaa, että kaupungistuminen muuttaa maailmaa. Kun suuri määrä ihmisiä pakkautuu pienelle alueelle, se vaikuttaa väistämättä moneen asiaan, myös keskenään erilaisiin uskontoihin.
– On pohdittava, miten erilaiset uskonnot tulevat toimeen kaupungeissa ja voivatko ne erilaisista näkökulmista huolimatta toimia sillanrakentajina, Grönlund sanoo.
Uskonnolliset yhteisöt näkyvät kaupungeissa monin tavoin. Niistä monet organisoivat esimerkiksi ruoka-apua.
Vapaaehtoistyö kiinnostaa Grönlundia, ja hän on sekä tutkinut että tehnyt sitä itse paljon.
Kaupunkiympäristössä hyvien tekojen tekemiselle tarjoutuu mahdollisuuksia päivittäin. Grönlund sanoo nauttivansa nähdessään, kun joku tarjoaa auttavan kätensä vanhemmalle, joka on nostamassa lastenrattaita bussiin.
– Aivojen mielihyväkeskus aktivoituu pelkästään siitä, että näkee jonkun auttavan toista.
Miten paljon se aktivoituukaan, kun itse on auttajan roolissa.
Kaupunkien hyvät puolet ovat yleensä myös kaupunkien huonoja puolia.
Kun ihmiset asuvat tiheästi, ongelmat pakkautuvat yhteen ja kasaantuvat samoille ihmisille. Kaupungeissa on maaseutua enemmän asunnottomuutta ja huumeongelmia.
– Kaupunkiin on helppo unohtua, Grönlund sanoo.
Sillä hän tarkoittaa, että vaikka ihmisiä on paljon, jotakuta ei välttämättä osata kaivata, ellei hän itse etsiydy osaksi yhteisöä. Maaseudulla mennään herkemmin koputtelemaan oveen, jos ikkunassa ei ole näkynyt pariin päivään liikettä.
– Etenkin monet nuoret, jotka muuttavat kaupunkeihin opiskelemaan, kokevat yksinäisyyttä elleivät pääse liittymään opiskeluporukoihin.
Grönlundin mielestä on hyvä, että nuorten yksinäisyydestä on alettu puhua. Ilmiötä on myös tutkittu.
– Yksinäisyys tekee kipeää etenkin sellaisessa elämänvaiheessa, jossa vertaisryhmät ovat tärkeitä.
Koronakriisi on pahentanut yksinäisyyttä, kun kohtaamispaikat ovat olleet kiinni ja päivätoiminta tauolla. Palvelutaloissa asuvat vanhukset ovat kärsineet eristyksissä olosta.
– Korona on saanut meidät pysähtymään ja miettimään isoja kysymyksiä.
Grönlund asuu puolisoineen Helsingin Kruununhaassa ja viihtyy hyvin.
Ennen yliopisto-opintojaan hän asui Wienissä, ja myöhemmin hän on asunut muun muassa New Yorkissa ja Bostonissa.
– Nautin Nykin energiasta. Koskaan ei tiennyt, mitä jännittävää tapahtuu, Grönlund sanoo.
Wienissä hän rakastui kaupungin kahvilakulttuuriin.
– On ihana istua kauniissa kahvilassa. Estetiikka on minulle hyvin tärkeää, hän sanoo.
Koronakeväänä Grönlund kärsi siitä, ettei voinut mennä lempikahvilaansa, tilata maitokahvia ja croissantia, katsella hetken raitiovaunuja ja avata sitten tietokonettaan.
– Pystyn keskittymään töihini tosi hyvin nimenomaan kahvilassa. On ihanaa olla samalla sosiaalinen ja omassa rauhassa.
Se on mahdollista kaupungissa.
Yhdessä erilaisuudesta huolimatta
Mitä kaupunkiteologia on? Tähän kysymykseen Helsingin yliopiston kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlund on saanut vastata monta kertaa.
Vastaus on nytkin vuolas.
– Oho, minähän pidin oikein luennon, hän naurahtaa loppuun päästyään.
Hän muistuttaa, että teologian opiskelu on tieteen tekemistä, ei uskonnon harjoittamista.
– Mielikuva siitä, että teologisessa tiedekunnassa annettaisiin jotakin ehtoolliskoulutusta, on väärä, Grönlund sanoo.
Sen sijaan tiedekunnassa tutkitaan uskontoja, uskomuksia ja uskonnollisuutta. Kaupunkiteologia puolestaan keskittyy uskonnontutkimukseen kaupunkimaisissa ympäristöissä ja pyrkii ymmärtämään kaupungin ja uskonnon yhtymäkohtia.
Kaupunkiteologiassa kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset elämänkatsomukset sekä se, miten ihmiset voivat elää yhdessä kaupunkiympäristössä – erilaisuudestaan huolimatta.
Henrietta Grönlund on esimerkiksi tutkinut vapaaehtoistoimintaa ja hyväntekeväisyyttä sekä tarkastellut arvojen ja uskonnon yhteyksiä niihin.
Hän on tutkinut myös yksinäisyyttä ja kaupunkiköyhyyttä.
Grönlundin alaisuudessa on juuri alkamassa kaksivuotinen tutkimushanke, jossa selvitetään, miten uskonnolliset yhteisöt, kansalaisjärjestöt ja ihmisten omaehtoinen vertaisapu kannattelivat ihmisiä koronakriisin pahimmassa vaiheessa keväällä.
Tutkijaryhmä tarkastelee, miten kaupunkiorganisaatio ja kaupungin ihmiset ja yhteisöt – uskonnolliset ja muut – voisivat yhdessä toimia parhaalla mahdollisella tavalla kriisiaikoina.
Kevät oli vaikeaa aikaa monille ihmisryhmille.
– Monet vapaaehtoistyötä tekevät kuuluvat ikänsä puolesta itse riskiryhmään. Heille on ollut kova paikka, kun ei ole voinutkaan auttaa muita, Grönlund sanoo.