Matkailu: Jouni Koskinen, 39, matkailee maailmalle mallasjuoman perässä – "Ehkä jahtaan yhä täydellistä olutelämystä, mutta upea kokemus oli nauttia lempiolueni panimon pubissa Lontoossa"

Koskinen pitää Belgiaa yleisesti olutmatkailijan unelmakohteena. Se on pieni maa, joka on pullollaan kiinnostavia panimoita, oluita ja historiaa.

Jouni Koskinen vieraili Cantillonin panimolla Brysselissä 2016. Jouni Koskisen kotialbumi

Tuomas Massinen

Paikallinen olut juotuna paikallisissa oloissa on aina parempaa kuin se olisi muualla. Ulkomainen olut, jota ei pidä kovinkaan ihmeellisenä Suomessa, voi olla mieleenpainuva kokemus tuoreena omassa ympäristössään.

Tähän kiteytyy se, miksi Jouni Koskinen, 39, matkailee oluen perässä ulkomaille.

Olutmatkaajaa kiehtovat etenkin alueelliset erikoisuudet ja paikalliset oluet, joita saa panimoista tuoreina. Koskista kiinnostaa myös panimohistoria, joten hänestä on mukava tutustua maineikkaisiin panimoihin paikan päällä.

Koskinen on harrastanut oluita ja olutmatkailua vuodesta 2004.

– Yhdistän usein oluthommat muuhun matkailuun. Ihan puhtaita olutmatkoja olen tehnyt muutamia 2010-luvulla.

Koskinen on matkustanut mallasjuoman perässä Tšekkiin, Belgiaan, Hollantiin, Ranskaan, Irlantiin, Ruotsiin, Viroon, Saksaan ja Isoon-Britanniaan. Kahdessa viimeksi mainitussa hän on vieraillut useasti.

Rakastan pubeja ja bitteriä, joten sydän vetää itseäni helposti Brittein saarille päin.

Jouni Koskinen

– Kotimaassa liikkumisessakin on ollut olutmatkailun piirteitä.

Koskinen tekee keskimäärin 1–2 olutmatkaa vuodessa.

– Ennen matkailua rajoitti budjetti, nykyään vapaa-ajan vähyys.

– Viikonloppureissuja voisi tehdä enemmänkin, mutta en viitsisi polttaa lentobensaakaan jatkuvasti parin päivän takia, Koskinen tuumii.

Useimmiten Koskinen viettää kohteessaan pitkän viikonlopun. Hän käy yleensä hyvissä pubeissa, olutbaareissa ja panimobaareissa ja joskus myös panimokierroksilla.

Hän on vieraillut myös olutfestivaaleilla Tallinnassa ja Lontoossa.

– Olen käynyt vain Euroopassa, joten matkoihin ei ole juurikaan tuhlaantunut aikaa. Neljässä päivässä ehtii hyvin tutustua pariinkin paikkakuntaan, viikossa voi tehdä jo pienen kierroksen.

Yleensä Koskinen laatii ennen reissua Google mapsiin "hirmuisen listan" vierailtavia baareja, panimoita ja ravintoloita.

– Niissä kaikissa ei ehdi käydä, mutta vierailen muutamassa "must-paikassa" fiiliksen mukaan.

Koskinen matkailee sekä yksin että avovaimon tai kavereiden kanssa.

– Kaverit tai avovaimo eivät ole yhtä "oluthurahtaneita" kuin minä, vaikka hyvästä oluesta pitävätkin. Siksi en viitsi heitä vöyhötykselläni enempää häiritä, Koskinen hymähtää.

– Kun lähden vain olutmatkalle, menen mieluiten yksin. Minusta on muutenkin mukava istua yksin pubeissa ja fiilistellä paikallista meininkiä.

Fuller´sin panimo on tunnettu olutmatkakohde Lontoossa. Jouni Koskisen kotialbumi

Mitkä ovat olutturistin unelmamaat?

– Vähän riippuu siitä, mitä hakee. Todellinen unelmakohde muodostuu oman maun mukaan.

– Itseäni kiinnostavat oluen historia, klassikko-oluet ja paikalliset erikoisuudet. Rakastan pubeja ja bitteriä, joten sydän vetää itseäni helposti Brittein saarille, Koskinen kertoo.

Aikoinaan hän "hurahti" mallasjuomiin juurikin brittiläisen Fuller ´s ESB:n eli extra special bitterin ansiosta.

– Ehkä jahtaan yhä täydellistä olutelämystä, mutta upea kokemus oli nauttia lempiolueni Fuller ´s ESB panimon omassa pubissa Lontoossa, Koskinen sanoo.

Nykyisin hän kertoo olevansa "melko kaikkiruokainen" oluiden suhteen.

Yleisesti Koskinen pitää olutmatkaajan unelmamaana Belgiaa.

– Se on pieni maa, jossa on tolkuttomasti mielenkiintoisia panimoita, oluita ja historiaa. Saksa ja Iso-Britannia seuraavat perässä, mutta isompina maina niissä kannattaa jo suunnata tarkemmin tietylle seudulle.

Koskinen pitää parhaana olutreissunaan Belgian-matkaa vuonna 2016.

– Siellä Cantillonin ja Rodenbachin ainutlaatuiset panimot ovat jääneet kirkkaimmin mieleen. Myös matka Lontoon Great British Beer Festivaliin muutama vuosi sitten oli hieno. Olin siellä yksin ja pystyin olemaan oluen ja pubien kanssa niin älyttömän nörtti kuin halusin, Koskinen naurahtaa.

Belgialaisessa Rodenbach-panimossa on valtavia hapanoluen kypsytyssammioita. Jouni Koskinen

Koskisen mielestä maailma on pullollaan hyviä kohteita niille, jotka ovat kiinnostuneet moderneista käsityöläisoluista ja pienpanimoista.

– USA on käsityöläisolutbuumin myötä maailman ehdoton kärkikohde. Siellä on tuhansia panimoita ja paljon vain lähialueelle myyviä panimobaareja, joihin ei täällä pääse tutustumaan. Itse en ole vielä USA:han ehtinyt.

Koskisen mukaan USA:ssa on monia panimokeskittymiä kaupungeissa, joissa ei ehkä muuten kävisi.

– Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Portland, Denver, Asheville ja San Diego. Niissä haluaisin vielä vierailla.

Yksittäisenä olutmatkaajan unelmapaikkakuntana Koskinen haluaa nostaa esiin Bambergin Saksassa.

– Pienessä kaupungissa ja sen lähellä on monta huippupanimoa, ja sen vanha kaupunki on kuin satukirjasta.

Lontoon tai New Yorkin kaltaisissa suurkaupungeissa on puolestaan useita panimoita pienellä alueella. Siksi ne ovat ajankäytön kannalta järkeviä valintoja.

– Mutta jos aikaa on, mieluummin tekee pienen kierroksen. Esimerkiksi Belgiassa en menisi vain yhdelle paikkakunnalle vaan liikkuisin usean paikan välillä, Koskinen sanoo.

Jouni Koskisen mukaan belgialainen ’t Brugs Beertje on ehkä mukavin baari, jossa hän on koskaan käynyt. Se on Bruggen sivukadulla sijaitseva vaatimattoman näköinen mutta maineikas olutravintola. Jouni Koskinen

Korona sotki Koskisen olutmatka-aikeet. Hän oli menossa kesällä Saksan Baijeriin ja syksyllä New Yorkiin.

– Ehkä ensi vuonna sitten.

Koskinen arvioi, että olutmatkailu on Suomessa vielä pienen porukan harrastus, mutta se on nostamassa suosiotaan.

Olutmatkailu ei ole Koskisen mukaan sen kalliimpaa kuin muukaan reissaaminen.

– Olut on kalleimmillaankin suhteellisen halpa juoma. Tarkoitus on kuitenkin määrällisen juomisen sijasta nauttia mauista.

– Panimokierroksetkin ovat usein ilmaisia tai maksavat kympin pari. Matkustus ja majoitus tuovat suurimmat kulut, Koskinen selvittää.

Jouni Koskinen käväisi Carlsbergin vanhan panimon museossa Kööpenhaminassa 2017. Jouni Koskisen kotialbumi

Suomella on potentiaalia olutmatkailumaana, vaikka moni panimo sijaitsee "hevonkuusessa"

Olutharrastaja Jouni Koskinen uskoo, että Suomi voi vielä nousta varteenotettavaksi olutmatkailumaaksi.

– Onhan siinä potentiaalia, vaikka maailmalla suomalaisia panimoita ei niin tunnetakaan, hän arvioi.

– Panimoita on täällä jo runsaasti, ja panimokaupan tehneet saavat myydä tuotteitaan ulos.

Koskisen mielestä pääkaupunkiseutu ja Tampere alkavat olla mielenkiintoisia kaupunkikohteita olutbaarien ja panimoiden suhteen.

Hän muistuttaa, että Suomessa on myös kansainvälisesti kiinnostava erikoisuus, sahti.

Koskisen mielestä Suomen ongelma olutmatkailun vinkkelistä on se, että monet panimot sijaitsevat ”hevonkuusessa”, jonne pitää kulkea omalla autolla.

Koskinen katsoo myös, että alkoholilaki vaikeuttaa olutmatkaajan elämää – sitä pitäisikin hänestä uudistaa.

– Voisi poistaa kaiken maailman älyttömyyksiä, kuten elintarvikkeiden myyntipakon, jos myy olutta ulos.

Hän toivoisi, että kotimaan olutmatkailua kehitettäisiin laajentamalla baaritarjontaa.

– Panimoilla voisi olla nykyistä enemmän omia baareja tai ainakin selkeitä yhteistyöbaareja kaupungeissa.

Koskisen mielestä Suomessa voisi olla nykyistä enemmän myös kotimaisiin oluisiin erikoistuneita baareja.

– Nyt niitä on melko vähän, joten ulkomaiselta matkustajalta paikallisen oluen löytäminen voi vaatia vaivannäköä.

Hän

Jouni Koskinen

Helsinkiläistynyt mutta sydämessään savolainen: alun perin kotoisin Varkaudesta.

39-vuotias, avoliitossa, ei lapsia.

Työskentelee päivätyönään käyttökokemussuunnittelijana it-alalla. Luonnehtii itseään "perusnörtiksi".

Opiskellut kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistossa tietojärjestelmätieteestä.

Harrastaa oluen lisäksi kirjoittamista, lukemista sekä lauta- ja muita pelejä.

Ylläpitää tuopillinen.fi -olutblogia ja kirjoittaa Olutposti-lehteen juttuja. Tällä hetkellä työn alla on "yleisolutkirja".

Ikimuistoinen ilta

Olutmatkaaja todisti, kuinka Ranska sekosi

Jouni Koskisen ikimuistoisin olutmatkakokemus ajoittuu kesään 2018, jolloin hän kiersi Ranskaa kaverinsa kanssa.

Lyonissa heidän oli tarkoitus maistella paikallisten panimoiden oluita parissa baarissa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti samana päivänä pelatun jalkapallon MM-finaalin takia.

– Ajateltiin, että katsotaan finaali yhdessä baarissa, ja tutkitaan sen jälkeen muita olutbaareja. No, Ranskahan tunnetusti voitti matsin, joten loppuillan suunnitelmamme menivätkin siinä, kun yritettiin voitosta täysin seonneessa kaupungissa selvitä eteenpäin, Koskinen muistelee.

– En ole ikinä nähnyt niin totaalista massapsykoosia kuin ne voitonjuhlat. Se meni ajoittain vähän pelottavankin puolelle, vaikka pahimmat rähinät väistettiinkin.

Paikalliset eivät oikein pitäneet siitä, ettei suomalaiskaksikko kauheasti innostunut Ranskan voitosta.

– Tiskillä jonottaessa yksi humaltunut ranskatar suorastaan suuttui minulle, kun en ollut spontaanisti mukana "Les Bleues" -huudatuksessa. Tätä oli siinä vaiheessa toistettu taukoamatta läpi kaupungin viisi tuntia, Koskinen kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.