Lasten ja nuorten digilaitteiden käyttö ja pelaaminen on lisääntynyt. Arkeen on tärkeä mahduttaa muutakin kuin puhelin ja pelikonsoleita.
Suomalaiset lapset, nuoret ja aikuiset pelaavat entistä enemmän oppimis- ja viihdepelejä. Pelaajabarometri 2020 -tutkimuksen mukaan esimerkiksi 10–19-vuotiaiden peliaika on lisääntynyt kuusi tuntia viikossa ja on nyt 17 tuntia viikossa.
– Korona-aikana on oltu paljon laitteilla, mikä on luonnollista. On etäopetusta, karanteenejakin. Moniin harrastuksiin ei ole päässyt, Ehyt ry:n koulutussuunnittelija Aino Harvola sanoo.
Digipelaamisen lisäksi lautapelien pelaaminen on lisääntynyt.
– Se on ilahduttava ilmiö. Ehkä se on merkki siitä, että jos aiemmin on ollut hektistä, nyt on rauhoittumisen aika.
Harvola pitää pelikasvatuksen oppitunteja ala- ja yläkoululaisille. Yksi Ehyt ry:n tehtävistä on puhua pelikasvatuksesta ja digipelaamisen haittojen ehkäisystä.
– Keskustelemme muun muassa ikärajoista, sosiaalisesta mediasta ja turvataidoista, eli esimerkiksi miten pääsee pois tilanteesta, jossa kohtaa asiatonta käytöstä.
Lapsi ei pysty kontrolloimaan omaa digipelaamistaan. Hän voisi pelata vaikka koko päivän.
Aino Harvola
Harvola kysyy lapsilta, mitä muuta he tekevät pelaamisen lisäksi, nukkuvatko riittävästi, käyvätkö koulua, ruokailevatko säännöllisesti, harrastavatko tai leikkivätkö ruudun ulkopuolella.
Harvola muistuttaa, että vanhempien pitää tietää pelisisältöjen soveltuvuus lapselle. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sen tärkeämpää on, että arki on monipuolista.
– Lapsi ei pysty kontrolloimaan omaa digipelaamistaan. Hän voisi pelata vaikka koko päivän.
Kielteisesti ajatellen pelaamisella tuhlataan vain aikaa, kun ei ole mitään tekemistä. Tällöin pelaaminen passivoi.
Pelaamisen motivaatio voi olla niin sanottua riskimotivaatiota.
– Jos on esimerkiksi taustaongelmia, kuten koulukiusaamista, masennusta tai pahaa oloa, lapsi voi paeta pelimaailmaan. Tällöin tilanne vaatii keskustelua.
Myönteisesti ajatellen pelaaminen on mielekästä tekemistä. Pelaaminen kehittää muistia, reaktiokykyä ja avaruudellista hahmottamista. Pelatessa lapset oppivat myös englantia.
Pelatessa syntyy ja ylläpidetään kaverisuhteita.
– Kaverisuhteet ovat voineet siirtyä peleihin. Sosiaalisiin yhteisöihin kuuluminen on lapsen kasvun kannalta tärkeää.
Vaikka pelaaminen ei aikuista kiinnostaisi, Harvola kannustaa vanhempia menemään välillä mukaan.
– Kun lapsi on pelistä innoissaan, vanhempi voi pyytää näyttämään, missä lapsi onnistui, mikä on kivaa. Aikuisen on hyvä jutella pelaamisesta muutenkin kuin vain pyytämällä laittamaan koneen kiinni.
Pelit ovat yksi populaarikulttuurin muoto.
– Peleissä on kiinnostavia hahmoja. Lapset käsittelevät pelisisältöjä ja leikkivät niitä vaikka pihaleikeissä. Erilaisten roolien kokeileminen on terveellistä, Harvola sanoo.
Yhteistoimintapeleissä on yhteinen päämäärä.
– On tutkittu, että tällaisia pelejä pelaavat lapset ovat tavallista kykeneväisempiä yhteistyöhön pelin ulkopuolellakin.
Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Amerikanlastenlääkäriliitto ovat luopuneet kahden tunnin ruutuaika -käsitteestä.
Aino Harvola sanoo, että lapselle sopiva kokonaispeliaika voi olla hyvin yksilöllinen. Jotkut ovat herkkiä, eivätkä pelaaminen tai kaikki oman ikäluokan pelitkään sovi heille. Toisille sopii runsaskin peliaika ilman ongelmia, jos arjessa asiat ovat kunnossa.
Perhe laatii digikäytäntöjen suhteen yhteiset säännöt. Arjen pitää pysyä terveellisenä, sisältää riittävästi unta, ravintoa ja liikkumista. Taukoa pelaamisesta kannattaa pitää tunnin välein.
– Jos arjessa on paljon ongelmia, kuten yöllä pelaamista, univajetta, ajankäytön ongelmia, konfliktitilanteita tai huonoa käytöstä, tilanteeseen pitää puuttua.
Pelimaailmassa voi kohdata kiusaamista. Pelifirmojen, vanhempien, kavereiden ja koulun on hyvä tietää tapahtumista.
– Kiusaaminen voi olla nälvimistä, syrjimistä, mutta myös loukkaamista tai jopa vihapuhetta.
Pelikasvatus on hyvä aloittaa aikaisin, sillä digipelaaminen aloitetaan noin 3-vuotiaana. Vaikka lapsi osaa käyttää laitteita teknisesti, hän ei osaa hahmottaa aikaa eikä sitä, mitkä pelit hänelle sopivat.
Monesti peliaika määritellään tuntien mukaan. Siihen Harvola neuvoo miettimään liukumaa.
– Monessa pelissä on kyse saavutuksesta tai matsista, joka voi olla pahasti kesken juuri silloin kun pelaaminen pitäisi lopettaa.
Lapsi voi myös miettiä, miten edistäisi sitä, ettei vanhemman tarvitsisi hermostua pelaamisesta tai pelaaminen veisi kaikkea aikaa.
– Voi tehdä oma-aloitteisesti kotitöitä, tarjoutua viemään koiran ulos.
Etenkin pienten lasten vanhempien on kiinnitettävä huomiota omaan mediakäyttöönsä. Vuorovaikutus on tärkeää vauvan ja taaperoikäisen kehityksen kannalta.
– Jos katsoo elokuvaa, on hyvä miettiä, soveltuuko se kaikille huoneessa oleville. Aikuisten pelejä pelataan lasten nukkuessa.
Pelien ikärajat ovat lakisääteiset. Niitä täytyy noudattaa.
– Ne on luotu lastensuojelullisista syistä. Mikäli joustetaan, 4-vuotias lapsi voi pelata 7-vuotiaalle tarkoitettua peliä vanhempansa kanssa. Lapsen reaktiot mediasisältöön pitää huomioida. Lapsi voi kuormittua liikaa, vaikka olisi riittävän ikäinen. Kaikkea pelejä ei tarvitse pelata.
Kun Leonardo, 10, ja Estella Nuñez, 9, ovat kavereiden kanssa, puhelimet pysyvät usein repussa.
Ensimmäisen oman puhelimen kumpikin sai eskarin loppupuolella. Puhelinten lisäksi kotona äidin luona on tietokone ja Xbox-pelikone ja isän luona tabletti.
– Tykkään pelata poliisi- ja junapelejä. Joskus katson Tiktokia ja Youtubea ja viestittelen kavereiden kanssa, Leonardo kertoo.
– Yleensä pelaan Toca bocaa. Siinä on maailma, jossa voi siirrellä tavaroita, Estella sanoo.
Lahtelaisilla sisaruksilla ei ole koskaan ollut määriteltyä peli- tai koneaikaa. Arkeen mahtuu muutakin kuin laitteita.
Leonardo harrastaa taekwondoa ja tanssia, Estella tanssia ja kuvataidekoulua.
– Tykkään myös pelata kavereiden kanssa jalkapalloa ja olla muutenkin ulkona, Leonardo kertoo.
Lasten äiti Jenni Häkkä sanoo, että perheessä on vaalittu sosiaalisia taitoja. Jos tulee vieraita, heitä tervehditään eikä kykitä omissa huoneissa puhelimilla. Ravintolassa ei olla kännykät kädessä.
– Meillä kavereidenkin kanssa tehdään muuta kuin ollaan kännyköillä. Toki lapset pelaavat enemmän silloin kun ovat yksin.
Häkkä arvelee, että jos lapsella ei olisi harrastuksia, laitteisiin koukuttuminen kävisi äkkiä.
– Suomessa moni lapsi on hirvittävän pitkiä aikoja päivästä yksin. Se on huolestuttavaa, jos pelit kiinnostavat enemmän kuin kavereiden seura, Häkkä miettii.
Hän näkee fysioterapeutin työssään, mitä paljosta laitteiden käytöstä seuraa.
– Lasten ja aikuisten näkökenttä muuttuu puhelimen kanssa suppeaksi. Silmän lihakset laiskistuvat. Päänsärkyjä ja peukalon tyvinivelen ongelmia on paljon.
Leonardo ja Estella ovat välillä törmänneet digimaailmassa pelottaviin tai kurjiinkin juttuihin. Leonardolle tuli surullinen olo videosta, jossa oli jalaton koira. Estella puolestaan näki painajaisia, kun oli sattunut näkemään isoveljen pelaamaa Granny-peliä.
– Isoveli kyllä sanoi, että sitä ei voi näyttää minulle, mutta halusin nähdä.
Nelihenkisen Lehtisen perheen esikoinen, 3-vuotias Kristian Lehtinen saa käyttää tablettia tunnin päivässä. Hän pelaa Pikku Kakkosen pelejä. Suosikkipeli on Reima Räiske.
Televisiota tai suoratoistopalveluiden lastenohjelmia asikkalalainen Kristian saa katsoa 3–4 tuntia päivässä yksivuotiaan pikkuveljensä kanssa.
– Telkkaria pojat katsovat harvoin aktiivisesti. Se voi olla taustalla auki, kun he leikkivät, äiti Maarit Lehtinen kertoo.
Kristian on tottunut antamaan tabletin pois ajallaan, mutta joskus väsyneenä tai pitkän pelaamisen jälkeen tulee kiukku. Se katoaa yleensä halauksella tai ulkoilulla.
Ruudut menevät kiinni koko Lehtisen perheeltä iltakuuden maissa.
