Suomessa ei ole vielä kovin paljon keskusteltu siitä, millaista tukea ammattilainen tarvitsee virheen tai läheltä piti -tilanteen jälkeen.
Lääkitysturvallisuus on Suomessa pääosin hyvällä mallilla, mutta inhimillisen virheen mahdollisuus on aina olemassa. Toisinaan virheitä sattuu, läheltä piti -tilanteita paljon niitä enemmän.
Apulaisprofessori Marja Härkänen Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitokselta on tutkinut lääkehoidon vaaratapahtumia kymmenen vuoden ajan.
Viime vuosina hän on tarkastellut etenkin niistä tehtyjä raportteja muun muassa tekstinlouhinnan keinoin. Härkästä kiinnostaa enemmän raporttien sisältö kuin määrä, sillä niiden kirjoittaminen on vapaaehtoista.
Raporttien määrä ei kerro siitä, että turvallisuus olisi huonolla tolalla. Voi olla, että jossain muualla niitä ei kirjoiteta siksi, että aikaa ja voimia ei ole.
– Raporttien tarkoitus ei ole syyllistää ketään. Tarkoitus on, että vaaratapahtumista opitaan.
Lääkehoidon vaaratapahtumien syyt ovat moninaiset. Lääkehoitoa tehdään ympäristössä, jossa esimerkiksi keskeytyksiä ja häiriöitä on paljon ja kiirettä riittää.
Raporttien tarkoitus ei ole syyllistää ketään.
– Paras tilanne olisi, jos sairaanhoitaja saisi toteuttaa lääkehoitoa keskeytyksettä. Näin ei läheskään aina tapahdu.
Niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on huomattu, etteivät lääkitystiedot läheskään aina ole ajan tasalla.
– Olisi hyvin tärkeää, että esimerkiksi hoitoon tultaessa tai uuteen hoitopaikkaan siirryttäessä siellä olisi ajantasainen tieto potilaan tai asiakkaan lääkityksestä, Härkänen sanoo.
Tiedon siirtymistä auttaa, jos potilas itse tuntee lääkityksensä ja voi kertoa esimerkiksi, mitä lääkkeitä hänellä on kotona käytössä.
Tiedonkulku hoitotyön ammattilaisten välillä on ensiarvoisen tärkeää. Sen lisäksi raporteissa nousevat esiin muun muassa työnjako, ohjeiden saatavuus ja noudattaminen sekä henkilöstön ja työkuorman määrä.
– Jos osaavaa henkilöstöä ei ole riittävästi, lääkkeiden antaminen kuormittaa tiettyjä henkilöitä.
Tyypillisimpiä vaaratapahtumia ovat tilanteet, joissa potilas ei ole saanut lainkaan lääkettä tai hän on saanut väärän annoksen. Esimerkiksi se, että potilas saisi toisen potilaan lääkkeet, on harvinaisempaa.
– Vakavimmat tilanteet voivat johtaa potilaan menehtymiseen, mutta ne ovat tietysti todella harvinaisia. Lievempi seuraus vaaratapahtumasta voi olla esimerkiksi hoidon pidentyminen.
Tämänhetkisessä tutkimuksessaan Härkänen keskittyy myös siihen, miten vaaratapahtumissa mukana olleita ammattilaisia voitaisiin tukea.
Virheen tekeminen voi aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita, vaikka siitä ei seuraisikaan potilaalle mitään.
– Inhimillisiä virheitä tapahtuu tulevaisuudessakin, vaikka teknologia kehittyy koko ajan, Härkänen sanoo.
– Virhe voi pahimmillaan vaikeuttaa työuralla jatkamista, mutta joskus siitä voi seurata jotain hyvääkin. Jotkut ovat päättäneet, etteivät enää koskaan tee tällaista virhettä.
Suomessa ei ole vielä kovin laajalti keskusteltu siitä, millaista tukea ammattilainen tällaisissa tilanteissa tarvitsee. Toki tukea on nytkin tarjolla ainakin jossain määrin.
– Työvoimapulasta kärsivässä terveydenhuollossa korostuu nyt tällaisten tukitoimien merkitys. Vaaratapahtumiin liittyvät ongelmat tuovat työntekijöille paljon lisäkuormaa.
Potilasturvallisuudesta on Härkäsen mukaan keskusteltu laajemmin vasta parinkymmenen vuoden ajan. Nykyisin ymmärretään jo hyvin vaaratapahtumista raportoinnin ja lääkitysturvallisuuden tutkimisen merkitys.
Sairaanhoitajille on tarjolla muun muassa lääkehoidon verkkokoulutuksia ja osaamisen varmistamisen tenttejä. Osaamista on päivitettävä, sillä uusia lääkevalmisteita ja lääkinnällisiä laitteita tulee käyttöön.
– Lääkepakkaukset voivat olla samannäköisiä ja lääkkeiden nimet muistuttaa toisiaan. Tähän toivoisin lääkeyritysten kiinnittävän huomiota.