Tallinnan kaupunginhallituksen päätöksellä Tallinnan keskusta-alueen puistoihin ja viheralueille on istutettu tänä syksynä yli 13 000 kukkasipulia. Lisäksi on istutettu yli sata puuta ja pensasta.
Tallinnan kaupunginmuurin kupeessa, Snellin lammen ympärillä sijaitseva Toompark-puisto puolestaan sai koristeekseen 18 erilaista luonnonkiveä.
– Nämä syysistutukset varmistavat ensi vuoden keväälle ja kesälle kukkivan kaupunkitilan Tallinnan keskustaan, Tallinnan kaupungin keskusta-alueen vastaava Monika Haukanõmm kertoo kaupungin tiedotteessa.
Tallinnan puistoihin istutettiin muun muassa narsissien, tulppaanien, krookuksien ja lumikellojen sipuleita sekä suurempia perennoja, kuten pelargonioita, saniaisia ja hortensioita.