Väitös | Evakko-sana yhdistyy usein Karjalan evakoihin – toinen, pienempi ryhmä kokee jäävänsä sivuutetuksi

Yli 5 500 petsamolaista joutui jättämään kotiseutunsa pysyvästi, kun Petsamo luovutettiin Neuvostoliitolle syksyllä 1944 toisen maailmansodan rauhanneuvotteluissa. Petsamo oli osa Suomea vuosina 1920–1944. Evakkomatkat tulivat tutuiksi talvisodassa.

Petsamolaiset ajattelevat, että heidän menneisyytensä jää usein sivuun osana kansallista historiaa ja muita siirtolaisryhmiä. Evakko-sana yhdistyy useimmiten Karjalan evakoihin.

– Petsamolaiset kokevat pienempänä ryhmänä, että he ovat jääneet vähemmälle huomiolle, sanoo Lapin yliopistosta kulttuurihistorian alalta väitellyt Tiina Harjumaa.

Harjumaa tarkastelee väitöstutkimuksessaan, miten Petsamon siirtolaiset ja heidän jälkeläisensä hahmottavat kotiseutunsa ja sen asukkaiden menneisyyden.

Harjumaan mukaan kiinnostavaa on myös, miksi huomio on kansallisella tasolla ja tutkimuksissa kiinnittynyt Karjalan siirtolaisiin ja evakoihin.

– Tässä voisi olla tarvetta historiografiselle ja yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle siitä, miten aiheet määräytyvät ja miten tutkimuksen tarpeita perustellaan.

Sota- ja evakkovuodet ovat olleet eräänlainen peili, jota vasten kaikkea muuta heijastetaan ja vertaillaan.

Tiina Harjumaa

Ranualla asuva Harjumaa kaipasi kouluvuosinaan lisätietoa Lapin sodan, Lapin ja pohjoisen historiasta.

– Näiden näkökulmien ja aiheiden vähyyteen on kiinnitetty huomiota viime vuosina eri tutkimushankkeissa.

Petsamo-aiheen pariin Harjumaa päätyi Lapin yliopistossa, alkuun gradun parissa. Petsamo-seuran puheenjohtaja otti yhteyttä Lapin yliopistoon vuonna 2013 ja kertoi, että Rovaniemen naapurikuntaan Tervolaan oli asutettu aikoinaan paljon petsamolaisia. Sieltä löytyisi vielä paljon haastateltavia mahdollista tutkimusta varten.

Tutkimuksessaan Harjumaa kiinnitti huomiota siihen, miten vahvasti sota ja evakkovuosien murros määrittävät Petsamon ja petsamolaisten menneisyyden hahmottamista.

– Sota- ja evakkovuodet ovat olleet eräänlainen peili, jota vasten kaikkea muuta heijastetaan ja vertaillaan. Kotiseudun menetyksen kipu ja kaipaus ovat vahvoja.

Petsamon aika näyttäytyy tutkimuksessa luonnollisena ja rauhallisena idyllinä, jälleenrakennusvuodet juurettomuutena ja menneisyyden työstämisen aikana.

Harjumaa muistuttaa, että näiden historiakuvien alle mahtuu lukuisia muita kokemuksia ja näkökulmia, jotka osin haastavat ja laajentavat yleistä kuvaa menneestä.

Harjumaan mukaan tärkeä huomio on, että Petsamon ja petsamolaisten historia ei ole vain sota- ja evakkohistoriaa. Muistitieto ja perimätieto kantavat vuosisatojen taakse.

– Esimerkiksi ortodoksisen luostarin perustamisvaiheisiin, tuhovaiheisiin ja jälleenrakennusvaiheisiin. Saamelaisten joiut ja kolttasaamelaisten leuddit ovat myös suullista, kertovaa ja laulavaa perinnettä, jolla voidaan kertoa vuosisatojen takaisista tapahtumista.

Petsamo siirtyi Suomelle Tarton rauhassa vuonna 1920. Petsamoa suomalaistettiin nopeasti monella tavalla. Osa petsamolaisista kokee, että suomalaisviranomaisille heidän arkensa näyttäytyi alkukantaisena elämänmuotona, jota täytyi sivistää.

Evakkoaikana petsamolaiset puolestaan kokivat syrjintää ja huono-osaisuutta muuhun yhteiskuntaan verrattuna. Osalla evakkoaikaan liittyi hyviäkin muistoja ja yhteiseloa ystävällisten paikallisten kanssa.

Keskeisenä teemana aineistossa kulkee petsamolaisten vahva yhteys luontoon.

– Luonto on rauhoittava elementti, joka muistuttaa menneestä Petsamosta. Ihmiset kertoivat hakeutuvansa mielellään maisemiin, jotka jollain tasolla muistuttavat menetetystä kotiseudusta.

Yksi teema on luonnon nostattamien vaarojen ennustaminen ja äkillisesti saadut tuntemukset siitä, että läheinen henkilö on hengenvaarassa.

Tarinat mystisistä ja yliluonnollisista kokemuksista ja enteistä ovat vahvasti esillä. Vastaavat tarinat ovat tunnettuja suomalaisessa ja eurooppalaisessa sekä kristinuskon perinteessä muutenkin.

– Erityisesti petsamolaisten tiedossa ovat tarinat, jotka liittyvät ortodoksisen luostarin tuhoon. Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kerrotaan kuolinvuoteellaan ennustaneen, että luostari tuhoutuu.

Harjumaalla on yhä yhteyksiä petsamolaisiin, joita hän haastatteli väitöstutkimukseensa.

– Kuulumisia vaihdetaan silloin tällöin. Osa oli paikalla väitöstilaisuudessa.

Petsamossa Harjumaa pääsi käymään Petsamo-seuran matkassa vuonna 2018. Ensimmäisiä matkoja seuran jäsenet pääsivät tekemään 1990-luvulla.

– Ne olivat henkisesti rankkoja matkoja. Maisema ja todellisuus olivat muuttuneet paljon. Esimerkiksi kaivosteollisuuden aiheuttama muutos ja saasteet alueella järkyttivät matkaajia.

Kotiseutunsa menettäneen siirtolaisyhteisön tulkinnat heijastavat siirtolaisten ja pakolaisten kokemuksia eri puolilla maailmaa laajasti.

Menneisyyden kipukohdat kulkeutuvat jälkipolville eri muodoissa, ja myös jälkipolvilla on tarve työstää menneisyyttä. Tähän voidaan käyttää muun muassa lauluja, runoja ja kirjallista ilmaisua romaanista tietokirjaan.

– Haetaan yhteisöä, jonka parissa muistella ja työstää menneisyyttä.

Nykyaikana olisi Harjumaan mukaan hyvä havaita ja kyseenalaistaa kattotermit ja -käsitteet. Ne voivat niputtaa ihmisten kokemuksia ja vaiheita liiaksi, jolloin monipuolisuus ja monivaiheisuus helposti unohtuvat.

Kun puhutaan esimerkiksi siirtolaisista, maahanmuutosta tai pakolaisuudesta, mukana on hyvin erilaisia ihmiskohtaloita ja yhteisöjä.

Lähteenä haastattelun lisäksi Tiina Harjumaan väitöskirja Menetetty ja läsnä oleva Petsamo. Menneisyyden tulkitseminen ja historian rakentuminen petsamolaisessa muistiyhteisössä, Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta.