T24 | Tallinnan Fotografiskan kevätnäyttelyt tarjoavat nähtävää koko perheelle – The Pet Show ihastuttaa vauvasta vaariin

Valokuvataiteenmuseo Fotografiskassa Tallinnassa on alkuvuoden aikana vaihdettu viime vuoden puolella avautuneet näyttelyt uusiin juuri sopivasti ennen hiihtolomaa kaupunkiin viettämään saapuvien suomalaisten saapumista. Tänä keväänä museossa on esillä valikoima valokuvanäyttelyitä, jotka tarjoavat nähtävää koko perheelle.

The Pet Show

Helmikuun 19. päivä avautuu viimeinen Fotografiskan kevätnäyttelyistä. The Pet Show -näyttely tuo Tallinnaan 140 valokuvaa lemmikeistä, niin koirista kuin kissoistakin sekä monista muista eläimistä. Näyttely on kunnianosoitus lemmikeille ja niiden roolille populaarikulttuurissa. Kautta taiteen historian lemmikkejä on kuvattu aina ja taiteilijoille ne ovat olleet uskollisia kumppaneita.

– Kyseessä on Tallinnan Fotografiskan ensimmäinen kansainvälinen ryhmänäyttely. Mukana on 26 valokuvaajaa eri maista, kuten Elliott Erwitt, jonka koirakuvat moni jo tunteekin, Tallinnan Fotografiskan näyttelypäällikkö Maarja Loorents kertoo.

Nykyvalokuvauksessa lemmikkien rooli ja käyttö vaihtelee dokumentaarisista valokuvista sommiteltuihin muotokuviin ja tuhansiin söpöihin kuviin ja videoihin eri sosiaalisen median alustoilla. The Pet Show -näyttelyn valokuvissa 26 valokuvaajaa nostaa lemmikin jalustalle ja tarkastelee sitä eri näkökulmista, kuten kumppanina, statussymbolina, ystävänä, perheenjäsenenä ja taideteoksena.

Näyttely on avoinna 12.6.2022 saakka.

Vogue, the Arab Issue

Tallinnan Fotografiskan näyttely "Vogue, the Arab Issue" syntyi yhteistyössä Pariisissa sijaitsevan valokuvataiteenkeskuksen Maison Européenne de la Photographien kanssa. Näyttely esittelee Marokossa syntyneen ja täysin itseoppineen taiteilijan ja valokuvaajan Hassan Hajjajin ainutlaatuisia valokuvasarjoja viimeisen 30 vuoden ajalta. Suurin osa valokuvissa nähtävistä vaatteista ja asusteista on myös Hajjajin itse tekemiä, sillä hän rakastaa käydä toreilla ympäri maailmaa ja tehdä löydöistään vaatteita. Kuvauksista ylijääneitä vaatteita ja muita Hassanin suunnittelemia tuotteita on myynnissä Lontoossa sijaitsevassa Larache-myymälässä.

Myös näyttelyn teosten kehykset ovat omanlaisensa taideteos, sillä ne on valmistettu joko vanhoista moottoripyörän renkaista, värikkäistä arabialaisten tekstien koristamista säilyketölkeistä tai muovimatoista, jotka ovat yleisiä marokkolaiskodeissa. Kehyksissä käytetyistä säilyketölkeistä juontaa myös Hassanin kutsuminen Marokon Andy Warholiksi.

Vogue, the Arab issue -näyttely on avoinna 17.4.2022 saakka.

Inner cosmos

Helmikuun alussa Fotografiskassa avautui virolaisen valokuvaajan Kaupo Kikkaksen näyttely Inner cosmos, joka esittelee valokuvaajan tuoreimpia töitä. Näyttely tarjoaa metafyysisen näkemyksen ihmiskunnasta kysyen samalla, keitä me olemme ja minne olemme menossa. Suuret mustavalkoisen valokuvavedokset koskettavat syvästi ihmisenä olemisen perusteita, jotka monesti unohdamme. Kuvissa on jotain samaa kuin vastikään sulkeutuneessa Arno Rafael Minkkisen näyttelyn valokuvissa.

– Sain ideaan kuvata valokuvissa rinnakkaista ja hieman poikkeavaa aikaa ja paikkaa, jossa asuu samanlaisia ihmisiä kuin me. Heidän käyttäytymisensä vaikuttaa tutulta, mutta emme voi sanoa täysin ymmärtävämme sitä. Tämä ristiriita avaa kuilun välillämme ja avaa samalla ikkunan sisäisen kosmoksen surrealistiseen maailmaan, Kaupo Kikkas kertoi kuvistaan näyttelyn avajaisissa.

Kikkas on kansainvälisesti tunnettu arvostettuja muusikoita esittävistä muotokuvistaan. Hän on kuvannut esimerkiksi Arvo Pärtiä ja Valery Gergieviä. Kikkaksen teoksiaan on julkaistu lukuisissa merkittävissä kansainvälisissä julkaisuissa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut