T24: Viro nousi 11. sijaa kansainvälisessä lehdistönvapausvertailussa – Suomi putosi kakkospaikalta viidenneksi

Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) tuoreessa lehdistönvapausvertailussa Viro nousi 11. sijaa sijoittuen neljänneksi. Vielä viime vuonna Suomi sijoittui toiseksi, tänä vuonna sijoitus oli vasta Viron jälkeen viides.

Tämä antaa aihetta monenlaiseen mietintään, pohtii suomalaisen Toimittajat ilman rajoja ry:n puheenjohtaja Yrsa Grüne-Luoma tiedotteessa.

– Globaali tilanne on huolestuttava ja vaikka Suomi pärjää vertailussa hyvin, emme mekään voi paukutella henkseleitä. Saamme etenkin indeksin ykkösmaahan Norjaan verrattuna selvästi huonommat pisteet sekä journalismin laillisten puitteiden että taloudellisten toimintaedellytysten osalta. Tässä ovat takana ainakin Helsingin Sanomain kolmen toimittajan saamat syytteet viime syksynä sekä median lisääntyvä taloudellinen keskittyminen, taustoittaa Grüne-Luoma.

Suomi on perinteisesti sijoittunut 20 vuotta toteutetun lehdistöindeksin kärkisijoille. Indeksin kriteeristöä on uudistettu, joten tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempiin vuosiin.

– Siinä mielessä sijoituksemme ei ole romahtanut, että tämä on ensimmäinen vertailu uudella indeksillä. Toisaalta sijoituksemme on nyt todellakin vasta viides, ja olemme Norjaa (1.) ja Tanskaa (2.) selvästi jäljessä. Hyvä puoli on se, että Ruotsin pitämään kolmossijaan on eroa vain hyvin vähän ja Viron saavuttamaan neljänteen sijaan vielä vähemmän, Grüne-Luoma toteaa.

Viron huima kipuaminen vertailussa saa Grüne-Luomalta kiitoksia.

– Viro ansaitsee suuret onnittelut, he kipusivat uudistuneessa indeksissä peräti 11. sijaa ylöspäin.

Kansainvälisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) lehdistönvapausindeksi World Press Freedom Indexin mukaan maailma on hukkumassa polarisaatioon sekä maiden sisällä että niiden välillä.

Parhaaseen luokkaan eli maihin, joissa lehdistönvapauden tila on hyvä, kuuluu enää kahdeksan indeksissä vertailtavista 180 maasta.

Todella vaarallinen on nopeasti leviävä ”Fox News -malli”, joka ratsastaa jyrkillä mielipiteillä, varoittaa RSF:n pääsihteeri Christophe Deloire.

– Fox News -mallin lisääntyminen mediassa on kuolemanvaara demokratioille, koska malli horjuttaa yhteiskuntien sisäisen harmonian ja suvaitsevan julkisen keskustelun perustaa. Kiireelliset päätökset ovat tarpeen näihin haasteisiin vastaamiseksi, korostaa Deloire.

Jakolinjoja ruokkivan ”Fox News -mallin” vaikutusta kiihdyttää sosiaalisessa mediassa leviävä disinformaatio. Polarisaation vaarat ovat yhtä todellisia myös kansainvälisesti, kuten Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoittaa. Sotilaallista hyökkäystä edelsi propagandasota, jossa autoritaarisen maan media oli aseena.

– Median valjastaminen aseeksi autoritaarisissa maissa eliminoi kansalaisten oikeuden informaatioon, mutta liittyy myös kansainvälisten jännitteiden kasvuun, joka voi johtaa pahimman laatuisiin sotiin, Deloire lisää.

World Press Freedom Index

World Press Freedom Index mittaa lehdistönvapautta 180 eri maassa ja alueella.

Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF) on julkaissut indeksiä vuodesta 2002 lähtien.

Vuonna 2022 uudistettu Indeksi mittaa poliittista ympäristöä, laillista toimintakehikkoa, taloudellisia edellytyksiä, sosiokulttuurista ympäristöä sekä toimittajien turvallisuutta.

Indeksi ei arvioi hallitusten politiikkaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut