Liikunta: Sakari Vainio taittaa kymmenien kilometrien sauvakävelylenkkejä.
Kun Sakari Vainio lähtee kävelylle, ei puhuta ihan mistä tahansa tepsuttelukierroksesta. Hän nappaa sauvat käteen ja pistelee täyttä vauhtia menemään vähintään 15 kilometrin lenkin.
Aina luonnonmaastoon suuntaava mies sauvakävelee keskimäärin kolme viikossa, arkena peruspituuksin, mutta sunnuntaisin taipaleet pitenevät helposti yli 30 kilometriin.
Vainion tavoitteena oli askeltaa maratonin mittainen matka, ja sen hän taannoin tekikin varmistaen pituutta vielä viidellä lisäkilometrillä niin, että nyt on 47,5 kilometriä juurakkoisia polkuja ja mäkimaastoja pitkin kuljettuna saavutettu.
Vainio on 71-vuotias. Hänellä on tekonivel molemmissa lonkissa ja toinen polvikin on nivelestä operoitu.
– Kävelevä tekonivelihme, hän heittää.
Vainio on aina ollut tekeväinen mies.
– Olen sellaista vanhaa koulukuntaa. Faija opetti, että työtä pitää tehdä ja turha vouhotus pois.
Aherrus kuitenkin lipsui liiallisen tunnollisuuden puolelle. Monenlaisia yritysten työkoneita kunnostanut korjaaja paiski töitä vaikka läpi yön saadakseen asiakkaan laitteen toimintakuntoon ajoissa.
– Parikymmentä vuotta sitten tuli päivä, kun en enää ymmärtänyt yhtään, mitä työkaveri minulle sanoi.
Lääkäri totesi Vainiolle tämän polttaneen itsensä niin loppuun, että menee kymmenen vuotta selvitä kuntoon.
– Meni vähän ylikin.
Toipilaana Vainio alkoi kävellä.
– Ensin ilman sauvoja niin, että käsissä ja jaloissa oli painot. Sitten siirryin sauvoihin.
Malminiityssä asuva mies starttaa kohti metsäisiä maastoja kelejä kaihtamatta usein Asolasta, 30 vuoden takaisen kihlattunsa omakotitalon pihasta.
– Kun liikkumiseen tottuu, ilman ei voi olla.
Lähes aina tie vie Tuusulan puolelle Mätäkivenmäen ja Pirunkorven maastoihin.
– Siellä on aivan taivaallista, monimuotoista luontoa, johon ei koskaan kyllästy.
Epätasaisella metsäpohjalla askeleissa on pidettävä varansa.
– Sauvakävely metsässä on taidetta, Vainio nauraa.
Mäkien kiipeily ylöspäin on hänestä parasta herkkua.
– Alamäkiä sen sijaan vihaan. Nytkin on kolme tai neljä varvasta mustina, ja kynnet lähtevät välillä irtikin, koska jyrkissä alamäissä varpaat pusertuvat kengän kärkeen.
Kivunsietokyvyn pitää pitkiä lenkkejä tehdessä olla hyvä.
– Siinä tuntee tuhatta erilaista kipua, kokemusasiantuntija sanoo.
Vainiolla sietokykyä riittää, sillä hän on elämässään monenlaisten työ- ja muiden tapaturmien sekä sattumusten koulima. Kaiken muun päälle tulevat vielä kakkostyypin diabetes, infarkti ja pallolaajennus.
– Arvot olivat viime tsekkauksessa hyvät. Jos en olisi harrastanut sauvakävelyä, saattaisin hyvin olla jo suorasääristen valtakunnassa.
Viime kevättalvella kävelijä putosi jäihin kainaloita myöten Mätäkivenmäen maaston monttuun. Sietä hänen piti ensin päästä hypähtäen jään päälle, sitten kontata ylös jyrkkää rinnettä sekä kävellä noin kilometrin matka autolle.
– Onneksi ei tuullut kovaa.
Vainio rohkaisee ihmisiä ymmärtämään ja hyväksymään sen, että tekonivelleikkausten jälkeen liikkuminen aiheuttaa kipua.
– Kivun tai sen pelon ei pidä antaa lamauttaa eikä kipua saa päästää pään sisään niin, että sille antaa ylivallan. Pitää liikkua, vastuu kuntoutumisesta on pitkälti ihmisellä itsellään.
Vainion vasemman lonkan tekonivel laitettiin 20 vuotta sitten. Se on niksahtanut eri touhuissa sijoiltaan kymmeniä kertoja, mutta sillä ensimmäiselläkään miehelle ei tullut mieleen soittaa ambulanssia.
– Nousin nopeasti ylös ja vähän vaistomaisestikin vedin kropan samalla täysin suoraksi. Kuului vain valtava pamaus ja lonkka meni paikoilleen, hän kertoo.
– Sattuuhan se, mutta tepsii.