Päivittäistavarakauppa ry suosittelee ja sen jäsenyritykset suosittelevat vahvasti, että asiakkaat käyttävät kasvomaskia myymälässä asioidessaan erityisesti niillä alueilla, jotka ovat taudin kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee yksityisille elinkeinonharjoittajille Uudellamaalla, että ne edellyttävät asiakkailta kasvomaskin käyttöä. Suositus koskee myös kauppoja ja kauppakeskuksia. Lain nojalla ei kuitenkaan voi määrätä maskipakkoa, kerrotaan tiedotteessa.
– Lainsäädäntö ei salli maskipakkoa eikä kaupan alalla ole valtuuksia sellaista valvoa, saati itse asettaa. Kaupan henkilöstöllä ei ole lain sallimia keinoja estää maskittomien henkilöiden asiointia myymälässä, muistuttaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto tiedotteessa.
– Vetoamme kuluttajiin, että he kantaisivat vastuunsa ja käyttäisivät kasvomaskia kaupassa asioidessaan. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi terveyssyistä kaikki eivät voi maskia käyttää. Maskin käyttö on keino ehkäistä tartuntoja hyvän käsi- ja yskimishygienian sekä riittävien turvavälien lisäksi, Luoto jatkaa.