Raitiovaunut sekä Helsingin ja Espoon metro eivät liikennöi torstaina ja perjantaina kuljettajien työnseisauksen vuoksi. Kuljettajat vastustavat HKL:n yhtiöittämistä.
Muu joukkoliikenne palvelee normaalisti, mutta erityisesti metroradan varressa bussit saattavat ruuhkautua, HSL kertoo tiedotteessa.
Kuljettajat palaavat töihin 18. syyskuuta kello 4 alkaviin työvuoroihin, ja lauantaina liikennöidään normaalien aikataulujen mukaisesti.
HSL sanoo, että työnseisauksen ajaksi ei järjestetä korvaavaa liikennettä.
HSL julkaisee verkkosivuillaan listan vaihtoehtoisista bussi- ja junayhteyksistä. Omia joukkoliikenneyhteyksiä on mahdollista selvittää myös HSL:n Reittioppaalla siten, että valitsee hakuvaihtoehdoista pois metron ja raitiovaunun.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi HKL:n yhtiöittämisen maanantaina. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa ensi viikon keskiviikkona 22. syyskuuta.