Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali (evp) Jarmo Lindberg, 63, on ollut viimeisen vuoden ajan kysytty mies. Hän on antanut lukemattomat määrät erilaisia haastatteluja eri medioihin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan.
– Tiistaina, kun Suomesta tuli Naton täysjäsen, aloitin aamun antamalla haastattelun Sky Newsin globaaliin lähetykseen. Heti sen perään olin Radio Free Europen haastateltavana, jonka jälkeen Ruotuväen toimitus tuli tapaamaan minua. Illalla olin vielä Ylen A-Studiossa, Lindberg (kok.) listaa.
– Jos joku olisi ennen sodan syttymistä kertonut, että olen yli vuoden säännöllisesti kommentoimassa mediassa, olisin ihmetellyt, mitä oikein on tapahtunut. Ja ihmehän se oli, mikä tapahtui, hän jatkaa.
Viime sunnuntain jälkeen kenraali on saanut antaa myös vaalihaastatteluja. Ensimmäistä kertaa ehdolla ollut Lindberg meni kertaheitolla läpi eduskuntavaaleissa saaden lähes 6 000 ääntä. Vaikka hän on asunut viimeiset kolme vuotta Sipoossa, Uudenmaan sijaan Lindberg oli ehdolla Helsingin vaalipiirissä kokoomuksen listoilla.
– Kun viime syksynä tein päätöksen lähteä ehdolle, keskustelin puoluejohdon kanssa vaalipiiristä. Oma taustani on vahvasti Helsingissä, jossa olen asunut ennen Sipooseen muuttoa 12 vuotta 6 eri paikassa. Lisäksi koen, että työhistoriani tuoman kompetenssin sekä valtakunnallisten vaaliteemojeni puolesta pääkaupunki oli oikea vaalipiiri, Lindberg perustelee.
Tulevaa kansanedustajan työtä Lindberg odottaa mielenkiinnolla.
– Nato-jäsenyys ei tarkoita sitä, että Suomen Nato-profiili olisi jo tehty. Tuleva eduskunta käsittelee niitä yksityiskohtia, jotka määrittelevät Suomen aseman Natossa. Myös Suomen suhde Venäjään tulee määritellä uudelleen, Lindberg sanoo.
– Se, että saan olla mukana tällaisissa historiallisissa muutoksissa, on erittäin mielenkiintoista, hän toteaa.
Lindbergin lisäksi eduskuntaan nousi myös muita turvallisuus- ja maanpuolustuksen erikoisasiantuntijoita. Heitä ovat esimerkiksi tuusulalainen, jo eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti Pekka Toveri ja kyberturvallisuuteen perehtynyt sotatieteen tutkija, espoolainen Jarno Limnéll.
Lindberg ei halua spekuloida sitä, olisiko hänen oma roolinsa jatkossa esimerkiksi puolustusvaliokunnassa tai olisiko hän valmis ottamaan vastaan jopa puolustusministerin salkun, jos sitä hänelle tarjottaisiin.
– Tämä keskustelu on kovin ennenaikaista. Edessä on vielä monta kierrosta ennen kun hallitus on muodostettu, valiokuntapaikat ja valiokuntien puheenjohtajat päätetty ja ministerit valittu. Toki omia toiveita puolue saa esittää ja vieläpä melko pian, mutta ne eivät tarkoita vielä mitään, Lindberg muotoilee.
Juttua muokattu 12.4.2023 klo 16.49: Korjattu tieto, että ennen Sipooseen muuttoa Lindberg on asunut Helsingissä kuudessa eri paikassa, ei 16.