Helsingin Uutiset on edennyt finaaliin Vuoden kaupunkilehti -kilpailussa. HU on ylivoimaisesti Suomen suurin kaupunkilehti.
Helsingin Uutiset on ehdolla Vuoden kaupunkilehdeksi 2026. Kilpailun järjestää Uutismedian liitto, joka palkitsee vuosittain Suomen parhaita kaupunki- ja paikallislehtiä.
Kilpailuissa palkitaan lehtiä, joissa yhdistyvät laadukkaat ja monipuoliset sisällöt, vahva paikallisuus, lukijoiden osallistaminen ja yhteisöllisyys sekä toimiva julkaisukokonaisuus, Uutismedian liiton tiedotteessa kerrotaan.
Finalistiviisikkoon ylsivät myös Etelä-Pohjanmaalla ilmestyvä Epari, Uusi Rovaniemi, Hämeenlinnan kaupunkiuutiset ja Pirkkalalainen. Voittajat palkitaan 19. marraskuuta Suurilla Lehtipäivillä Tampereella.
Vuoden kaupunkilehti -kilpailun arvioinnista vastasivat Oulun ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijat sekä päätoimittajat Inka Palokangas (Viikko-Savo) ja Matti Posio (Keskipohjanmaa).
Helsingin Uutiset on ylivoimaisesti Suomen suurin kaupunkilehti. Helsingin Uutisten viikkotavoittavuus on 400 500 lukijaa, selviää syksyllä julkistetusta Kansallisesta mediatutkimuksesta.
Kaikista Suomen sanoma-, paikallis- ja kaupunkilehdistä Helsingin Uutiset on yhdeksänneksi suurin.
Lukijamäärältään Helsingin Uutisia isompia ovat Ilta-Sanomat, Iltalehti, Helsingin Sanomat, Kauppalehti, Aamulehti, Maaseudun Tulevaisuus, Turun Sanomat ja Keskisuomalainen. Taakse jäävät muun muassa Kaleva, Satakunnan Kansa, Ilkka-Pohjalainen ja Hufvudstadsbladet.
Kuluttajalle täysin ilmaisista uutismedioista Helsingin Uutiset on ylivoimaisesti suurin lehti. Kaikista uutismedioista täysin ilmaisena menee ohi vain MTV. Lisäksi MTV:llä on myös maksullista sisältöä. Ylen toimintaa rahoitetaan pakollisella Yle-verolla. Iltapäivälehdet puolestaan ovat lisänneet selvästi maksullisten sisältöjen määrää verkkopalveluissaan.