Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruoka | Maa-artisokkakeittoa, lohta ja mustikkakukkoa – tutuista raaka-aineista syntyy juhlava menu, katso reseptit

Itsenäisyyspäivän juhla-ateria sopii myös joulun ruokapöytään.

Joulukauden perinteiset reseptit luottavat siihen, että arkiset raaka-aineet on mahdollista kohottaa juhlaviksi, kun niille antaa hieman aikaa ja ajatusta.

Myös itsenäisyyspäivän menun voi rakentaa tämän periaatteen varaan. Juhlaruokaa varten ei tarvitse hankkia eksoottisia raaka-aineita, mutta tuttuja aineksia kannattaa kokata hieman eri tavalla kuin arkiaterialla.

Nämä talviset ja rouheat reseptit sopivat hyvin myös joulupöytään, jos sinne kaipaa vaihtelua.

Maa-artisokkakeitto kohoaa juhlavan samettiseksi ja täyteläiseksi mascarponen avulla.

Pieni ripaus kanelia antaa keitolle lisäksi jouluisen säväyksen. Keitto kestää hyvin uudelleen lämmittämistä, joten sen voi tehdä jääkaappiin valmiiksi jo vaikka päivää ennen tarjoilua.

Uunilohi puolestaan muuttuu juhla-asuun hunajan, tillisen ranskankermakastikkeen sekä päälle ripoteltavien pähkinöiden ja granaattiomenan siementen ansiosta.

Foliossa kypsennettynä lohi pysyy mehukkaana. Lohen kanssa uuniin laitetaan paahtumaan sitruunaa, joka muuttuu lämmössä ihanan makeaksi ja antaa pehmeän sitruksisen maun ranskankermakastikkeelle.

Lohen ohella tarjottavat perunat paahdetaan uunissa pitkän kaavan mukaan, ja ne saavat paiston loppupuolella seurakseen uuniin ruusukaalia.

Jälkiruuaksi perinteisiin makuihin luottavalla aterialla sopii mustikkakukko.

Sen voi valmistaa joko suoraan annoskulhoihin tai isoon uuniastiaan, josta jokainen saa ottaa mieleisensä määrän jälkiruokaa.

Mustikkakukon taikinan voi valmistaa joko vaahdottamalla voin ja sokerin tai sulattamalla voin ja lisäämällä sokerin sen joukkoon. Jauhoiksi käyvät joko pelkät ruisjauhot tai sekoitus ruis- ja ohrajauhoja.

Tässä reseptissä on päädytty helppouden vuoksi sulattamaan voi ja käytetty molempia jauhoja maun monipuolistamiseksi. Resepti onnistuu hyvin silti myös pelkillä ruisjauhoilla.

Mustikkakukkoa voi tarjoilla esimerkiksi kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Maa-artisokkakeitto

4 alkuruoka-annosta tai 2 pääruoka-annosta

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 isohkoa perunaa (noin 250 g)

500 g maa-artisokkaa

2 rkl voita

0,5 tl suolaa

1 tl hunajaa

1 kasvisliemikuutio

6 desilitraa kiehuvaa vettä

125 g mascarponea

ripaus kanelia

0,5 dl mantelilastuja

1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.

2. Kuori ja kuutioi perunat ja maa-artisokat. Maa-artisokat alkavat tummua nopeasti, joten säilytä niitä kylmässä vedessä ennen ruokaan lisäämistä.

3. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuleita voissa. Lisää suola ja hunaja.

4. Valuta vesi pois maa-artisokista ja perunoista ja lisää ne kattilaan. Paista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.

5. Kiehauta vesi ja lisää kasvisliemikuutio sen joukkoon. Kaada kasvisliemi kattilaan ja keitä, kunnes perunat ja maa-artisokat ovat pehmenneet.

6. Soseuta keitto ja lisää joukkoon mascarpone. Tarkista suola ja lisää sitä tarvittaessa. Lisää ripaus kanelia.

7. Paahda mantelilastuja kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman ruskeaa väriä. Tarjoile keitto mantelilastujen kanssa.

Hunajainen uunilohi ranskankermakastikkeella

4 annosta

lohifile (noin 600 g)

1 rkl rypsiöljyä

1 tl suolaa

puolikkaan sitruunan mehu

1 rkl hunajaa

0,5 tl mustapippuria

kastikkeeseen:

200 g creme fraichea

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

1 tl hunajaa

2 rkl tilliä silputtuna

puolikkaan uunissa paahdetun sitruunan mehu

päälle:

1 granaattiomenan siemenet

0,5 dl mantelilastuja

0,5 dl saksanpähkinöitä

1. Aseta lohifile folioon uunipellille. Muotoile foliosta lohelle vuoka, joka estää nesteitä valumasta pellille.

2. Sekoita pienessä kulhossa öljy, suola, sitruunanmehu, hunaja ja mustapippuri. Valele lohifile kastikkeella.

3. Laita toinen puoli sitruunasta pellille paahtumaan. Peitä lohifile foliolla ja paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia.

4. Poista 15 minuutin paistamisen jälkeen folio kalan päältä ja jatka paistamista noin 10 minuuttia. Laita lopuksi muutamaksi minuutiksi päälle grillivastus, jotta lohi saa lisää väriä.

5. Valmista ranskankermakastike sekoittamalla kulhossa creme fraiche, suola, mustapippuri, hunaja ja tilli. Purista joukkoon mehu ja hedelmäliha uunissa paahdetusta sitruunasta. Sekoita tasaiseksi.

6. Irrota granaattiomenasta siemenet. Rouhi saksanpähkinöitä hieman pienemmiksi ja paahda niitä sekä mantelilastuja kuivalla paistipannulla, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.

7. Laita ranskankermakastike, granaattiomenan siemenet ja pähkinät sekä mantelit lohen päälle. Tarjoile.

Uunissa paahdetut perunat ja ruusukaalit

4 annosta

1 kg perunoita

1 tl suolaa

1 rkl + 1 tl oliiviöljyä

1 rkl voita nokareina

6 valkosipulinkynttä

400 g ruusukaalia

1 rkl oliiviöljyä

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

1. Huuhtele ja kuori perunat.

2. Keitä perunoita suolatussa vedessä noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat hieman pehmenneitä mutta yhä raakoja. Valuta perunoista vesi siivilässä.

3. Laita uunivuoan pohjalle 1 rkl oliiviöljyä, 1 tl suolaa ja voinokareet. Lisää joukkoon perunat ja pyörittele niitä, jotta rasva jakautuu tasaisesti. Lisää pannulle valkosipulinkynnet kuorineen.

4. Paista perunoita 180 asteessa tunti.

5. Valmistele ruusukaalit sillä välin, kun perunat ovat uunissa. Huuhtele ruusukaalit, leikkaa niistä kannat irti, poista huonokuntoiset uloimmat lehdet ja halkaise ruusukaalit.

6. Sekoita kulhossa 1 rkl oliiviöljyä, 0,5 tl suolaa ja 0,5 tl mustapippuria. Pyörittele ruusukaaleja öljyssä.

7. Ota perunat ulos uunista tunnin jälkeen. Litistä niitä hieman haarukalla ja lisää 1 tl oliiviöljyä. Lisää vuokaan ruusukaalit - tarvittaessa siirrä sekä perunat että ruusukaalit isompaan vuokaan tai pellille, jotta ruusukaalit mahtuvat olemaan erillään.

8. Paahda perunoita ja ruusukaaleja vielä 20–25 minuuttia, kunnes ne ruskistuvat lisää. Tarjoile lämpöisenä.

Mustikkakukko

4–6 annosvuokaa tai yksi iso uunivuoka

200 g voita

1 dl sokeria

3 dl ruisjauhoja

1 dl ohrajauhoja

1 tl leivinjauhetta

400 g pakastemustikoita

0,5 dl perunajauhoja

1 dl sokeria

1. Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon 1 dl sokeria.

2. Lisää voi-sokeriseoksen joukkoon jauhot ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi.

3. Voitele annosvuoat tai iso uunivuoka (reseptistä tulee 4 keskikokoista tai 6 pientä annosvuokaa tai yksi isompi uunivuoka).

4. Painele kolme neljäsosaa taikinasta vuokien tai vuoan pohjalle ja reunoille – säästä loppu taikina kukkojen kansiksi.

5. Sekoita erillisessä kulhossa pakastemustikat, perunajauhot ja 1 dl sokeria.

6. Täytä kukkotaikina mustikoilla ja tee lopusta taikinasta kannet kukoille.

7. Paista annosvuokiin tehtyjä kukkoja 200 asteessa noin puoli tuntia tai isoa kukkoa noin tunti. Tarjoile kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.