Pyöräkeskus sulkee ovensa talveksi

Maksuttomassa pyöräpalvelussa kävi vuonna 2026 noin 4 000 kävijää.

Helsingin keskustassa toimiva Pyöräkeskus menee kiinni talvikaudeksi. Palvelu avautuu jälleen huhtikuun alussa 2027 Töölönlahdenpuiston tapahtuma-aukiolla Finlandia-talon vieressä.

Keskuksesta saa pyörän kunnossapitoon liittyviä neuvoja ja työkaluja lainaksi. Lisäksi siellä voi tehdä pikahuoltoja.

Pyöräkeskuksessa kävi vuonna 2026 noin 4 000 kävijää Kaupunkiliikenne Oy:n julkaiseman tiedotteen mukaan. Aukioloaikoja myöhäistettiin asiakaspalautteen perusteella, ja tänä vuonna keskus oli auki kello 10–18.

Pyöräkeskus on osa Kaupunkiliikenteen kaupunkilaisille tuottamia pyöräliikennepalveluita. Palvelua on tarjottu vuodesta 2012 lähtien keväästä syksyyn.