Vallilaan suunnitellaan asuntoja 580 asukkaalle. Korkeimmat talot jopa 13-kerroksisia. Samalla lähes 1 900 työpaikkaa vähenee.
Vallilan Teollisuuskadun ja Sturenkadun kulmaukseen suunnitellaan asuntoja noin 580 uudelle asukkaalle.
Uusia asuntoja rakennetaan osin nykyisten toimitilarakennusten päälle. Hanketta kutsutaan Kiertotalouden kirjokortteliksi. Kiertotalouskortteli on Suomen ensimmäinen.
Kehittämishankkeen taustalla on YIT.
Suunnitelman mukaan kortteliin rakennetaan 5–13-kerroksisia asuinrakennuksia. Osa asunnoista tulee nykyisten rakennusten päälle ja osa Elimäenkadun varrelta purettavan rakennuksen paikalle.
Uutta asuinkerrosalaa syntyisi noin 23 150 kerrosneliömetriä.
Työpaikkojen määrä vähenisi kaupungin arvion mukaan noin 1 886 työpaikalla.
Helsingin Uutiset on kertonut aiemmin Vallilan aavekorttelista. Kyse on lähes tyhjillään seisovasta toimitilakorttelista.
Hankkeessa on tarkoitus hyödyntää kiertotaloutta ja olemassa olevia rakennuksia mahdollisimman paljon. Rakennusten purkamista pyritään välttämään. Ehjänä purettavia rakennusosia voidaan käyttää uudelleen.
Korttelin historiallista rakennuskantaa myös suojellaan. Sturenportin vanhin, 1930-luvulta peräisin oleva leipomo-osa säilyy. Suunnitelmissa säilytetään myös vanhoja kivimuureja ja puita.
Korttelista halutaan nykyistä vihreämpi. Piha-aluetta laajennetaan, osa betonikannesta muutetaan maanvaraiseksi pihaksi ja rakennusten katoille suunnitellaan kattopuutarhoja ja niittykattoja.
Katutasoon on tulossa kadulle avautuvia liike- ja toimitiloja.
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Kiertotalouden kirjokorttelin asemakaavan hyväksymistä ensi viikolla (10.11.).
Kaavan hyväksymisestä päättää lopulta kaupunginvaltuusto.
Suunnitelmia on jo muutettu saadun palautteen perusteella.
Korkeinta rakentamista madallettiin. Kaavaan lisättiin muun muassa määräys, jolla pyritään vähentämään lintujen törmäyksiä lasipintoihin.
Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläolon aikana yhtään muistutusta.