Helsingin käräjäoikeus on tuomitsi nuorelle miehelle sakkoja salakatselusta.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2005 syntyneen miehelle kuudesta salakatselusta sata päiväsakkoa.
Lisäksi hän joutuu maksamaan yhteensä 3 500 euroa salakatselun kuudelle uhrille.
Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.
HS kertoo miehen hankkineen itselleen kaksi kuvausdroonia ja ryhtyneen katselemaan salaa tornitalon asukkaita Helsingin Kalasatamassa.
Rikokset tapahtuivat muutaman päivän aikana alkuvuonna 2025.
Erästä pariskuntaa mies oli tarkkaillut droonilla, kun pariskunta oli intiimissä kanssakäymisessä, HS kertoo. Pariskunta huomasi droonin ja sulki sälekaihtimet, mutta drooni palasi ikkunan taakse.
Erästä naista drooni oli kuvannut tämän vaihtaessa vaatteita.
Yksi asukas oli kertonut poliisille, että drooni oli niin lähellä, että sitä olisi voinut koskettaa ikkunasta.
HS:n haastatteleman poliisin mukaan drooneilla tapahtuva salakuvaaminen on harvinaista, vaikka droonit ovat yleistyneet.
Tuomio ei ole lainvoimainen.