Valtioneuvosto kertoi näkemyksen kaupungille Humallahden sillasta jo vuonna 2024. Silti sillan suunnitelmia jatkettiin.
Meilahteen vuosia suunnitteilla ollut Humallahden silta kariutui "turvallisuushuoliin", koska silta olisi kulkenut liian läheltä pääministerin virka-asuntoa Kesärantaa.
Valtioneuvoston kanslian kanssa ei löydetty tapaa, jolla linjausvaihtoehtoon liittyvät huolet olisi voitu ratkaista.
Kaupunki kertoi tiistaina (3.11.), että hanke kariutui. Siltaa ei tule.
Miksi Meilahden siltaa suunniteltiin vuosia, jos sen rakentaminen kaatui lopulta valtioneuvoston mainitsemaan turvallisuusuhkaan?
HU kysyi valtioneuvostosta, koska se kertoi näkemyksensä kaupungille asiasta.
– Valtioneuvoston kanslia on esittänyt perustelut Helsingin kaupungille jo hankkeen alkuvaiheessa, alkuvuodesta 2024 ainakin kahdessa hankkeen valmistelukokouksessa, toteaa valtioneuvoston valmiusyksikön johtava asiantuntija Juha Pallaspuro sähköpostitse.
– Suunnitteluvaiheessa meitä ei ole erikseen kuultu, vaan vasta nyt suunnitelman valmistuttua, Pallaspuro jatkaa.
Valtioneuvoston kanslia toi Pallaspuron mukaan kaupungille esille pääministerin virka-asunnon edellyttämät sekä toiminnalliset vaatimukset että turvallisuusvaatimukset.
Kaupunki jatkoi silti sillan suunnittelua.
Kaupunki julkaisi tämän vuoden toukokuussa Humallahden sillan ja ympäristön uuden suunnitelmaluonnoksen.
Vasta tällä viikolla hankkeesta päätettiin yllättäen luopua vedoten valtioneuvoston kanslian turvallisuushuoliin.
Valtioneuvoston turvallisuusjärjestelyt ovat salassa pidettäviä asioita, joten Pallaspuro kommentoi turvallisuusasiaa yleisellä tasolla.
– Pääministerin virka-asunto ja sen ympäröivä alue kuuluu turvallisuusjärjestelyiden piiriin. Valtioneuvoston toiminnan suojaaminen perustuu ensisijaisesti toiminnan järjestämiseen turvallisesti ja mahdollisia riskejä ennalta ehkäisten, hän toteaa sähköpostilla.
Suomen turvallisuusympäristö on Pallaspuron mukaan muuttunut epävakaampaan sekä entistä vaikeammin ennustettavampaan suuntaan.
– Siten valtioneuvoston ja sen ministeriöiden toiminnassa arvioidaan uhkat yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa.
Pallasvuo ei erikseen kysyttäessä erittele, mikä Suomen turvallisuutta on muuttanut epävakaampaan suuntaan.
Yksi on Venäjän käymä hyökkäyssota Ukrainassa, jota on käyty vuodesta 2022.
– Turvallisuustilanteen muutoksen ohella on tarpeen huomioida myös teknologinen kehitys ja sen mukanaan tuomat uudet turvallisuusuhkat sekä mahdollisuudet niiden estämiseen, Pallaspuro jatkaa.